Suomen evakuointioperaatio Afganistanista täydentyi myöhään eilen illalla kun 37 henkilöä saapui Suomeen. Lisäksi noin kymmenen henkilöä on evakuoitu pois Afganistanista ja he saapuvat Suomeen lähi-viikkoina, kertoo ulkoministeriö tiedotteessa.
Suomeen saapunut ryhmä koostui Suomen Kabulin suurlähetystön entisistä työntekijöistä perheineen sekä konsulipalvelulain piiriin kuuluvista suomalaisista tai pysyvästi Suomessa asuvista ulkomaalaisista jotka ovat viime elokuusta lähtien pyrkineet pois Afganistanista.
Henkilöt siirtyivät viime viikolla Afganistanista Pakistaniin ja sieltä edelleen Saksan kautta Suomeen. Operaatiossa ryhmää avustivat ulkoministeriön lähetetty konsulikomennuskunta yhteistyössä Pakistanin viranomaisten sekä Islamabadissa toimivien Saksan, Hollannin ja Pohjoismaiden edustustojen kanssa, jotka myös evakuoivat omia avustettaviaan Pakistanin kautta.
Valtioneuvoston elokuussa 2021 tehtyjen Afganistanin evakuointipäätösten toimeenpano suurlähetystön entisten työntekijöiden osalta on lähestymässä loppua. Maassa edelleen olevien konsuliavustettavien osalta työ jatkuu edelleen. Valtioneuvosto teki elokuussa 2021 kolme eri päätöstä yhteensä 298 henkilön evakuoinnista Suomeen. Suomi seuraa edelleen tarkasti Afganistanin turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteen kehitystä EU:n ja Pohjoismaiden kanssa.
Lähde: Ulkoministeriön tiedote