Suomalaisten koronarokotushalukkuus kasvussa: 74 prosenttia ottaisi tällä hetkellä

3:33img
Koronarokotuksen skippaaminen voi johtaa pitkään odotusaikaan – näin kävi 74-vuotiaalle helsinkiläiselle
Julkaistu 21.05.2021 13:14

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Suomalaisten koronarokotushalukkuus on kääntynyt selvään kasvuun.

Asia selviää THL:n huhtikuussa tekemästä kyselykierroksesta. Tällä hetkellä 74 prosenttia ottaisi rokotteen, jos sitä tarjottaisiin.

Viime vuoden huhti- ja joulukuun välillä halukkuus ottaa koronarokote laski hieman. Niiden osuus, jotka olivat halukkaita ottamaan rokotteen, laski huhtikuun 70 prosentista marras-joulukuun 64 prosenttiin.

Lue lisää: Astra Zenecaa suositellaan myös toiseksi annokseksi sitä saaneille – valinnanvapaus säilyy, mutta toista annosta voi joutua odottamaan

Huoli vakavasta taudista on vahvin syy rokotteen ottamiseen

THL on selvittänyt myös tekijöitä, jotka vaikuttavat rokotteen ottamiseen eri ikäryhmissä.

Tutkimuksen mukaan kaikkein vahvin syy ottaa koronarokote on huoli vakavasta koronavirustaudista. Tämä syy korostui kaikilla ikäryhmillä.

Alle 50-vuotiailla painaa enemmän rokotuksen helppous ja terveydenhuollon ammattilaisten antamat suositukset. Vanhemmilla näiden seikkojen merkitys on selvästi pienempi.

Rokotushalukkuutta laskee tutkimuksen mukaan erityisesti huoli rokotteisiin liitetyistä haitoista ja rokotteiden turvallisuudesta.

Turvallisuuteen liittyvät käsitykset vaikuttavat erityisesti yli 50-vuotiaiden rokotushalukkuuteen. Tätä nuoremmat puolestaan eivät aina koe tarvetta rokotteen ottamiseen, koska oma riski sairastua koetaan pieneksi.

Näin tutkittiin

Tutkimuksen pohjana olevaan verkkokyselyyn osallistui kullakin kyselykierroksella noin 1 000 Suomessa asuvaa aikuista. Osallistujat oli valikoitu siten, että tutkittavan joukon ikä-, sukupuoli- ja asuinpaikkajakauma vastasivat tilastollisesti Suomen 18–79-vuotiasta väestöä.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus