Suomalaisten raskas kaasujalka työllisti poliisia viikonloppuna – yli tuhat kaahailijaa jäi nalkkiin

0:37img
Nuori motoristi varmisti, ettei poliisia näy ja teki sitten tyhmän tempun. Hän ei myöskään tajunnut takanaan ajanutta autoa siviilipoliisiautoksi.
Julkaistu 13.06.2023 15:19

MTV UUTISET – STT

Poliisi valvoi ajonopeuksia ja ajotapoja tehostetusti viime viikonloppuna 9.–11. kesäkuuta koko maassa. Valvonnassa kirjattiin jopa yli 1 000 kaahailijaa.

Poliisi määräsi viikonlopulta yhteensä 702 sakot ja 172 liikennevirhemaksua. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin 79 kappaletta.

Lisäksi 149 kuljettajaa kuljetti ajoneuvoaan siten, että vakavan piittaamattomuuden kriteerit täyttyivät. Tällöin ajonopeus ylitti sallitun nopeuden yli 30 kilometrillä tunnissa.

Rangaistuksia ropisi myös 17-vuotiaille poikkeusluvalla ajokortin saaneille. Ylinopeussakkoja kirjattiin 22 nuorelle kuljettajalle. Lisäksi viittä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmeatoista vakavasta piittaamattomuudesta.

Helsingissä kirjoitettiin runsaasti sakkoja

Myös Helsingin liikennetoiminnon johtaja komisario Dennis Pasterstein kommentoi kulunutta viikonloppua. Pasterstein tviittasi, että viikonlopun valvonnassa hyllylle lähti 19 ajokorttia ja määrättiin 92 sakkoa, joista 14 vakavasta piittaamattomuudesta. Lisäksi 5 epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja 4 etsintäkuulutettua.  

Lue myös: Nuori motoristi varmisti, ettei poliisia näy ja käänsi kahvasta – koki seuraavissa valoissa elämänsä yllätyksen

Lue myös: Ajokorttinsa menettänyt Volvo-kuski myönsi, ettei videolle tallentunut temppu ollut vahinko – poliisi: "Melkoisen reipasta meininkiä"

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne