Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen

7:22img
Suomalaistutkija ei pidä Sergei Shoigun siirtoa arvonalennuksena.
Julkaistu 13.05.2024 12:43

MTV UUTISET – STT

Venäjän pitkäaikaisen puolustusministerin Sergei Shoigun siirtämisessä maan turvallisuusneuvoston johtoon ei ollut kyse arvonalennuksesta, arvioi vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista.

Hänen mukaansa nimitys kertoo pikemminkin siitä, että presidentti Vladimir Putin luottaa yhä vanhaan kaartiin ja pitää tärkeiden viranhaltijoiden uskollisuutta heidän pätevyyttään tärkeämpänä.

– Siirto Nikolai Patrushevin tilalle turvallisuusneuvoston johtoon osoittaa, että Shoigu on yhä Putinin luottamuksen arvoinen, Lassila kertoo STT:lle.

Lue myös: ISW: Shoigu sai arvonalennuksen, mutta pysyy edelleen Putinin käytettävissä

Hänen mukaansa Shoigun siirtoa kiinnostavampaa on se, mihin Patrushev lopulta päätyy.

Lassilan mukaan tämä tuskin jää täysin virattomaksi, joskin yhtä vaikutusvaltaista paikkaa kun turvallisuusneuvoston johto on vaikea löytää.

Patrushevin osalta uusimmat henkilövaihdokset ovat herättäneet epäilyjä siitä, olisiko hänestä tullut jo liiankin vaikutusvaltainen ja siten uhka Putinille.

Lue myös: Kangaspuro: Tästä Shoigun siirto kertoo – "Ei ole onnistunut toivotulla tavalla"

Lassila ei oikein jaksa uskoa, että jo 72-vuotiaalla Patrushevilla olisi enää merkittäviä poliittisia intohimoja urallaan.

– Patrushev on kuitenkin ollut Putinin luottomies jo pitkään. He ovat tunteneet toisensa aina 1970-luvulta lähtien, Lassila kuvailee.

Varapääministerin ja taloustieteilijä Andrei Belousovin nimitys Shoigun seuraajaksi puolustusministeriön johtoon on Lassilan mukaan hieman yllättävää, mutta myös järkeenkäypää.

Ihmettelyä ja mahdollisesti paheksuntaa voi herättää se, ettei Belousovilla ole minkäänlaista sotilastaustaa – hän ei ole edes suorittanut varusmiespalvelusta.

Järjestelmä perustuu Putinin miellyttämiseen

Belousovin nimitys kuitenkin kuvastaa Lassilan mukaan puolustusministeriön hallinnonalan merkityksen kasvamista Venäjän valtiontaloudessa.

– Belousovin tehtävä on nyt Putinin silmissä ilmaisesti kehittää tätä sotataloutta ja sotateollista kompleksia puolustusministeriön alaisuudessa, Lassila sanoo.

Työnajoko voi hänen mukaansa toimia, jos asevoimat jatkossa huolehtii sotimisesta Ukrainassa komentajansa Valeri Gerasimovin johdolla ja jos puolustusministeriön ei-sotilaallinen toiminta keskitetään Belousoville.

Tämä olisi muutos aiempaan, sillä Shoigu huseerasi molemmilla puolilla.

Lue myös: Miten käy Venäjän Patrusheville? Asiantuntijalta tyly arvio

Lassilan mukaan Belousov on ollut Venäjän talouseliitissä viimeisiä Putinin linjoilla olevia henkilöitä, jotka haikailevat takaisin menneeseen neuvostotalouteen eivätkä niinkään arvosta tai ymmärrä markkinataloutta, kuten "järjen äänet" esimerkiksi Venäjän keskuspankissa.

Tuoreimpien henkilövaihdosten jälkeenkin on Lassilan mukaan selvää, että Putin luottaa yhä vanhaan kaartiin eivätkä päät ole alkaneet putoilla.

Hallitukseen on tehty hyvin vähän muutoksia, ja esimerkiksi ulkoministeri Sergei Lavrov istuu yhä tiukasti pallillaan.

– Se kertoo siitä, ettei tilalle tunnu löytyvän ketään yhtä luotettavaa ja taitavaa valehtelijaa, joka osaisi myös englantia, Lassila sanoo.

Hänen mukaansa voi jopa kysyä, onko eri ministeriöiden ja neuvoston johtopestien haltijoiden henkilöillä mitään suurempaa merkitystä Venäjällä.

– Kukaan ei pysty tekemään itsenäisiä päätöksiä, koska koko systeemi toimii kuitenkin Putinin odotusten mukaisesti ja häntä miellyttäen, Lassila perustelee.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä