Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sai koronavirustartuntaansa lääkehoitoa ja kyse on kokeellisesta vasta-ainehoidosta. Presidentin kerrottiin loppuviikosta saavan sinkkiä, D-vitamiinia, famotidiinia, melatoniinia ja aspirinia. Lisäksi häntä hoidetaan kokeellisella remdesiviirillä.
Juttu on julkaistu alun perin MTV Uutisten verkkosivuilla 1. syyskuuta 2020. Lisätty jutun alkuun tieto siitä, että Trumpia hoidetaan remdesiviriillä.
Remdesiviriä on maailmalla pidetty toistaiseksi kaikkein tehokkaimpana koronavirukseen auttavana lääkkeenä. Vaikka se toistaiseksi onkin lupaavin lääke viruksen hoidossa, se ei nykytiedon mukaan auta vakavissa tapauksissa.
Yhdysvallat on haalinut 90 prosenttia koko maailman remdesivir-varannoista. Suomeenkin on lääkettä saatu pieniä määriä, mutta sen teho ei ehkä olekaan toivotunlainen.
Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut dosentti Kari Tikkinen Helsingin yliopistosta ei pidä sitä ihmelääkkeenä.
– Tästä on tehty kolmenlaista tutkimusta, jotka ovat verranneet Remdesiviriä lumelääkkeeseen eli kontrolliryhmään, Nikkinen kertoo.
– Niissä tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan, että lääke vähentäisi kuolleisuutta, eikä niissä tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan, että se vähentäisi teho-osastolle joutumista, jotka ovat ne tärkeimmät muuttujat.
Remdesiviristä itsekin WHO:n Solidarity-tutkimusta Suomessa tekevän Nikkisen mukaan tutkimuksissa on kuitenkin pystytty osoittamaan, että heillä jotka viruksesta paranevat, on toipumisaikaa pystytty nopeuttamaan hieman.
Lue myös: EU hyväksyi remdesivir-lääkkeen käytön koronaviruksen hoidossa – Trump oli liikkeissään kuitenkin nopeampi ja tyhjensi varastot
Trump siirtyi sairaalaan koronan takia, saa kokeellista lääkehoitoa – "Presidentti on edelleen johdossa"
Haittojakin on
Lääkkeestä on myös haittoja, vaikkakin varsinaiselle potilaalle pieniä.
– Ensinnäkin se maksaa. Ja kyseessä on suonensisäinen lääke, mikä epidemiatilanteessa ei ole se kaikkein helpoin annettava. Maksa-arvot ovat myös nousseet joillain hieman, Nikkinen sanoo.
Jos lääke ei ole kuitenkaan tehokas, niin kannattaako siihen Suomenkaan panostaa?
– Me ei vielä tiedetä. Meiltä tulee lähiviikkoina alustavat tulokset Remdesivir-tutkimuksesta, Nikkinen toteaa.
– Kohta se tulos tulee, ja pystymme sitten vastaamaan, että tehtiinkö hyvät vai huonot kaupat, vai jotain siltä väliltä.