Suomeen ehdotetaan tiemaksuja – liikenneväylien ylläpitoon halutaan 300 miljoonaa euroa lisää vuodessa

0:53img
Matkailuauto syttyi liekkeihin Konginkankaalla elokuussa 2018.
Julkaistu 02.04.2019 13:24

MTV UUTISET – STT

Ehdotuksiin väylien ylläpidon ja rakentamisen rahoittamiseksi lukeutuvat alueelliset tai valtakunnalliset tiemaksut.

Liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehet esittävät, että väylien ylläpito ja rakentaminen rahoitettaisiin alueellisilla tai valtakunnallisilla tiemaksuilla.

Perusväylien ylläpitoon tarkoitettuja määrärahoja pitäisi virkamiesnäkemyksen mukaan korottaa pysyvästi 300 miljoonalla eurolla vuodessa.

Liikenneinfrastruktuurin kehittämiseen pitäisi varata vuosittain yli 500 miljoonaa euroa enemmän kuin nyt.

LUE MYÖS: Yle: Tiemaksusta esitys – perustuisi aluksi aikaan

Virkamiehet ehdottavat seuraavaan hallitusohjelmaan väyläverkon korjausvelan lyhentämistä. Maanteiden ja ratojen korjausvelka on kasvanut 2,5 miljardiin euroon.

Esityksen mukaan laadukas liikenneverkko palvelee ihmisten hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Panostukset liikenneverkkoon tulisi nähdä investointeina kaupallisesti rahoitettujen viestintäverkkojen tapaan, virkamiehet painottavat.

Keinona kehittää liikenneverkkoa virkamiehet näkevät maanteiden omistuksen siirtämisen valtionyhtiölle. Joustavampi budjettirahoitus ja hankeyhtiöt eivät riitä.

Elinkeinoelämän kilpailukykyä ja kestävää kasvua tukevien liikennehankkeiden rahoitustarve on ensi vuosikymmenellä jopa 60 miljardia euroa, kun vuosittaiset liikenneinvestoinnit ovat jääneet 450 miljoonaan euroon.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne