Suomen aituritähdeltä selvä vaatimus itselleen: "Tai laulukuoro odottaa"

1:46img
Elmo Lakka on valmiina taistelemaan 110 metrin aitojen alkuerissä: "Innolla odotan, että pääsen näyttämään osaamistani."
Julkaistu 30.09.2019 14:39

MTV URHEILU – STT

Aitajuoksija Elmo Lakka kiihdyttää ensi kertaa urallaan MM-tason arvokisoihin tänään Dohan Khalifa-stadionilla. Miesten 110 metrin alkuerät alkavat kello 20.05.

LUE MYÖS: MM-yleisurheilun suomalaiset tänään: Yksinäinen soturi palauttaa sinivalkoiset värit Dohan stadionille

Lakka juoksee toisessa alkuerässä radalla yhdeksän. Eristä pääsee neljä parasta ja sen jälkeen viiden alkuerän aikavertailusta neljä nopeinta keskiviikkona juostaviin välieriin.

Lakka pääsi rankingin perusteella kisoihin viimeisenä suomalaisena. Tieto MM-matkasta tuli vasta viikko ennen kisoja, mutta Lakka luottaa viimeistelyleirin harjoitusten ansiosta mahdollisuuksiinsa.

–  Odotan hyvää kisaa ja on realistista odottaa, että pääsen juoksemaan kahdesti, alkuerän ja välierän, Lakka arvioi mahdollisuuksiaan sunnuntaina.

–  Tavoitteena on juosta heti 13,5-alkuinen aika. Omalle tasolle pitää päästä heti tai laulukuoro odottaa.

Laji tuntuu yhä rakkaammalta

Lakka on Dohassa ensi kertaa, mutta tietää, että Khalifa-stadionilla voi juosta kovaa.

–  Rata on hyvä, koska täällä on tehty Timanttiliigassa hyviä tuloksia, Lakka muistutti.

Kisapaikalla Lakka on oivaltanut lajinsa hyvät puolet aiempaa kirkkaammin seurattuaan 50 kilometrin kävelyn vaiheita ankarissa oloissa.

–  Tunnen suurta myötätuntoa kävelijöitä ja maratoonareita kohtaan. On ne raakaa peliä, Lakka vakuutti.

–  Onneksi olen valinnut lajin, joka kestää 13 sekuntia.

LUE MYÖS: Pysäyttävä kuva Dohan stadionilta 100 metrin MM-finaalin alla – "Onko tässä sitä suuren urheilujuhlan tuntua?"

Lakka on arvokisaurallaan selviytynyt kahdesti EM-kisojen välieriin.

Tuoreimmat aiheesta

MM-yleisurheilu