Suomen ajama ydinvoiman taksonomialuokitus on menossa läpi EU:ssa – vaikuttaa myös metsien luokitteluun

1:59img
Euroopan unionin komission taksonomia-esitys herättää monissa EU-maissa voimakasta vastustusta.
Julkaistu 02.01.2022 19:43
Toimittajan kuva

Heikki Piuhola

heikki.piuhola@mtv.fi

EU-komission ehdotus ydinvoiman ja maakaasun hyväksymisestä ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviksi energialähteiksi herättää monissa EU-maissa voimakasta vastustusta. Esitys on kuitenkin saamassa riittävän kannatuksen jäsenmailta.

Eurooppa tuskailee parhaillaan energian riittävyyden ja rajusti nousseiden hintojen kanssa. Siksi EU:n kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden kannalta kahden seuraavan viikon aikana käytävä keskustelu komission ehdotuksesta osuu huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan. 

Saksa ja Ranska ratkaisijan rooleissa

Ratkaisevassa roolissa on kaksi suurinta jäsenmaata, Saksa ja Ranska. 

Saksa sammutti kolme ydinvoimalaa uudenvuoden aattona, ja maan viimeiset kolme ydinvoimalaa kytketään pois sähköverkosta ensi vuoden lopussa. 

– Vuoden 2022 lopussa vuorossa ovat Emslandinreaktori, Isar 2 ja Neckarwestheim 2. Nämä ovat kolme viimeistä suljettavaa reaktoria, ja niiden jälkeen Saksa on luopunut ydinvoimasta kokonaan, luonnonsuojeluyhdistys BUNDin johtaja Arne Fellermann kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Kun kivihiilivoimaloistakin halutaan irti mahdollisimman nopeasti, Saksa tarvitsee maakaasuvoimaloita ylimenokaudeksi ennen lisäpanostuksia vetyyn, tuuleen ja aurinkoon.  

Ranska puolestaan edustaa ydinvoimaan sitoutuneiden maiden etua, johon Suomikin lukeutuu. 

Lue myös: Ydinvoima: Suomen kanta voittamassa EU:ssa – ministeri Lintilä kummeksuu yhtä asiaa

Olkiluoto kolmosen käynnistämisen huomattiin Euroopassa

Olkiluoto kolmosen käynnistäminen Suomessa joulun alla sai Euroopassa paljon huomiota, koska edellinen ydinvoimalakäynnistys tapahtui 15 vuotta sitten. Uusia investointeja on kuitenkin tulossa niin Ranskaan, Tsekkiin kuin Puolaan. 

EU:n esitys uusien ydin- ja kaasuvoimalainvestointien lukeutumisesta ympäristöystävällisiksi on näiden toteutumisen kannalta ratkaisevaa.

Esityksen läpimeno lähes varmaa

EU-komission esitys on nyt kaksi viikkoa jäsenmaiden kommentoitavana, mutta sen toteutuminen on lähes täysin varmaa. 

Monissa maissa, erityisesti Saksassa päätöksen hyväksyminen ottaa koville, ydinvoiman vastustamiselle kannatuksensa luonut vihreäliike istuu nyt keskeisillä paikoilla Saksan uudessa hallituksessa.

Tuoreimmat aiheesta

EU