Suomen Akatemia: Tieteen taso on noussut Suomessa, mutta korkeatasoisia tutkijoita pitää houkutella Suomeen

Aivovuoto Helsingin yliopisto AOP
All Over Press
Julkaistu 10.12.2018 10:09(Päivitetty 10.12.2018 11:37)

MTV UUTISET–STT

Suomen tieteen taso on noussut 2010-luvulla, kertoo Suomen Akatemian Tieteen tila -katsaus. Monet keskeiset verrokkimaat ovat kuitenkin yhä selvästi Suomea edellä.

Katsauksen mukaan Suomessa julkaistaan asukasta kohti paljon tieteellisiä julkaisuja. Tohtorit tekevät aikaisempaa suuremman osuuden tutkimustyöstä korkeakouluissa ja valtion tutkimuslaitoksissa. Tutkimustyövuodet valtion tutkimuslaitoksissa ovat kuitenkin vähentyneet merkittävästi.

Suomen Akatemia suosittelee katsauksessaan, että korkeatasoisia tutkijoita ja opiskelijoita houkuteltaisiin vetovoimaisilla toimintaympäristöillä ja hyvillä rekrytointimenettelyillä. Lisäksi huomautetaan, että digitalisaatio muuttaa tutkimusta ja opetusta sekä digitalisaation mahdollisuuksiin olisi tartuttava tarmokkaasti.

Tuoreimmat aiheesta

Tiede