VTT: Lääketeollisuus voi kasvaa Suomessa merkittävästi – nämä ovat Suomen vahvuuksia

2:08img
Kesäkuussa 2020 uutisoimme: Koronavirus kolhi erityisesti teollisuusyrityksiä – oliko kriisissä voittajia?
Julkaistu 30.03.2021 12:56

MTV UUTISET – STT

Suomalainen lääketeollisuus voisi kasvaa merkittävästi esimerkiksi rokotetuotannossa, arvioi teknologian tutkimuskeskus VTT.

Asiasta teettämässään selvityksessä VTT arvioi, että Suomessa pitäisi kuitenkin tarttua ripeisiin toimiin, jotta kasvu olisi mahdollista. Kansallisia rahoitusmekanismeja pitäisi kehittää, olemassa olevia tukia kohdistaa joustavasti ja vuoropuhelua kansainvälisten toimijoiden kanssa lisätä.

Alan kehitystä on jarruttanut se, että investoinnit ovat Suomessa jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä Euroopassa. Viime aikoina kehitys on kuitenkin ollut aiempaa lupaavampaa ja investoinnit kasvoivat viime vuonna lähes 40 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Suomen vahvuuksia lääketeollisuuden kannalta ovat muun muassa koulutettu työvoima ja korkeatasoinen perustutkimus. Luotettava terveydenhuoltojärjestelmä ja ennakoitava toimintaympäristö ovat myös investointeja harkitseville tahoille houkuttelevia.

VTT katsoo selvityksessä, että Suomen vahvuuksia voitaisiin parhaiten hyödyntää erikoistumalla muutamiin kapean segmentin tuotteisiin. Tällöin tutkimuksen lisäksi Suomessa voisi olla myös tuotantoa.

VTT teki selvityksensä työ- ja elinkeinoministeriön ja Lääketeollisuuden toimeksiannosta.

Lue myös: Edes muhkea kuukausipalkka ei auta psykiatrikatoon – "Tilanne on tiedetty 10 vuotta, nyt on viimeiset hetket tehdä jotakin"

Tuoreimmat aiheesta

Teollisuus