Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että koulujen aukipitäminen koronapandemian aikaan ei olisi vaikuttanut merkittävästi tartuntalukuihin.
Tutkimustuloksista uutisoi kansainvälinen Bloomberg-uutistoimisto verkkosivullaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja Ruotsin kansanterveysviraston yhteisessä tutkimuksessa vertailtiin vahvistettujen koronatartuntojen määrää Suomen ja Ruotsin kouluissa.
Vertailussa olivat mukana oppilaitokset esiopetuksesta aina toisen asteen oppilaitoksiin asti.
Suomi ja Ruotsi ovat Bloombergin mukaan yhteiskuntarakenteeltaan samanlaisia maita, joissa on kaikille avoin terveydenhuolto.
Maat valitsivat kuitenkin erilaiset strategiat pandemian hoitamiseksi. Suomen koulut suljettiin toukokuuhun asti, kun taas Ruotsissa koulut pidettiin auki normaalisti.
Suomen ja Ruotsin koulujen oppilailla vahvistetuissa tartunnoissa ei havaittu olennaista eroa maiden välillä. Myöskään oppilaiden välisten tai oppilaiden ja opettajien välisten tartuntojen ei todettu lisääntyneen.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on yksi tutkimuksen kirjoittajista. Hänen mukaansa lapset saavat koronatartunnan muuta väestöä harvemmin ja lievemmin oirein. Lasten roolia taudin leviämisessä tulee hänestä tutkia lisää.
– Näyttää siltä, että lasten rooli koronan tartuntaketjussa ei ole muita tartuntatauteja, kuten influenssaa suurempi, Nohynek kertoo Bloombergin haastattelussa.
Tutkimus ei ole ensimmäinen laatuaan. Ranskalaisen, yksityisen Pasteur-instituutin kuukausi sitten julkaisemassa tutkimuksessa ei niin ikään löydetty koronatartuntojen kasvua maan kouluissa.
Tutkimuksen alustavien tulosten mukaan oppilailla ilmeni vähemmän oireita kuin aikuisilla ja heillä oli myös pienempi riski levittää koronaa.