Täpläravun mukana on voinut kulkeutua Suomeen ainakin kolmea toistaiseksi tuntematonta leväsientä rapuruttoloisen lisäksi, selviää tuoreesta Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.
Rapubiologi Japo Jussila kuvailee leväsieniä "rapuruttoloisen serkuiksi". Leväsieni tunnistettiin pohjoisamerikkalaiselta Tahoe-järveltä tuoduista ravuista laboratoriossa. Vastaavia rapuja tuotiin Suomen vesiin 1960-luvulla.
Itä-Suomen yliopisto tutkii levistä kahta ja Ruokavirasto yhtä. Levien kesken on yhteneväisyyttä.
Rapuruton sukulainen
Jussilan mukaan yksi löydetyistä leväsienistä muistuttaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla Ruokaviraston Pohjois-Savosta Kaavin Mäntyjärveltä löytämää rapuruton sukulaista.
Ruokaviraston mukaan Mäntyjärvessä havaittu leväsieni voi häiritä rapuruttotutkimusten luotettavuutta.
Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta puolenpäivän aikaan ja jatkuu lokakuun loppuun.