Suomen Pankki: Alkuvuonna löytyi yli 700 väärennettyä euroseteliä

13460397 euro raha seteli
Lehtikuva
Julkaistu 22.07.2016 11:31

MTV UUTISET – STT

Suomesta on löydetty tämän vuoden alkupuoliskolla yhteensä 703 väärennettyä euroseteliä, kertoo Suomen Pankki.

Eniten paljastui väärennettyjä 50 euron seteleitä, joita löytyi 262 kappaletta. Seuraavaksi eniten löydettiin 20 euron väärennöksiä, joita oli 188 kappaletta. Vääriä 10 euron seteleitä löytyi 187 kappaletta.  

Euroväärennöksiä löydettiin viime vuonna yhteensä 1085 kappaletta. Väärennetyn setelin saamisen todennäköisyys on edelleen erittäin pieni, toteaa neuvonantaja Jussi Kangas Suomen Pankista.  

Uudet viiden, kymmenen ja kahdenkymmenen euron setelit ovat jo käytössä, ja huhtikuussa liikkeeseen lasketaan uusi 50 euron seteli.

Uusien setelien väärentäminen on entistä vaikeampaa, koska niissä on aiempaa kehittyneempiä turvatekijöitä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa