Turun Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja Rebekka Härkönen joutui elokuussa uhkaavaan tilanteeseen vankitapaamisen yhteydessä.
Härkönen oli elokuussa mennyt Turun vankilaan tapaamaan Suomen pitkäaikaisinta elinkautisvankia, kaksoismurhaaja Pasi Rätyä. Härkönen kirjoittaa Rädystä kirjaa, joka julkaistaan lokakuun lopussa. Haastattelu oli sovittu kirjanteon tiimoilta.
Turun Sanomien uutisen mukaan haastattelu oli keskeytynyt vangin aggressiiviseen purkaukseen, jonka aikana Härkönen koki miehen olevan valmis hyökkäämään hänen kimppuunsa. Asiasta kertovat Turun Sanomat uutisessaan ja kirjakustantamo Deadline Kustannus tiedotteessaan.
– Rädyn rikoksia tutkiessani olen kuitenkin tehnyt sen johtopäätöksen, että hän on vaarallinen, mutta lähinnä päihtyneenä. Nyt hän istuu selvin päin raivostuneena edessäni niin, että hänen asentonsa on vieläkin jännittyneempi kuin aiemmin. Räty näyttää siltä kuin olisi valmistautunut hyökkäämään, Härkönen kuvailee tilannetta uutuuskirjastaan kertovassa tiedotteessa.
Lue myös: 22 vuotta murhasta vankilassa istuneelle miehelle toinen elinkautinen
Rikollisjärjestö taustalla
Turun Sanomien mukaan Härkösen ja vangin välillä ollut pleksilasi oli estänyt vankia käymästä käsiksi häneen. Toimittajan kertoo "viime hetkellä" pyytäneensä vankitapaamiseen huonetta, jossa vanki ei pystyisi käymään käsiksi.
Härkösen mukaan Räty oli aiemmin käyttäytynyt puhelimessa sovinnollisesti häntä kohtaan.
Myöhemmin Härkönen sai vankilasta puhelun, jonka mukaan rikollisjärjestö United Brotherhoodiin kuuluvat vangit olivat todennäköisesti masinoineet Rädyn hyökkäämään toimittajan kimppuun. Härkösen työnantaja Turun Sanomat teki asiasta rikosilmoituksen.
TS:n jutussa tuodaan ilmi, että järjestäytyneen rikollisuuden kynnys uhkailla, painostaa tai häiritä esimerkiksi median edustajia on ylittymässä.
Härkönen kokee ettei kyse ole vain median edustajien kokemasta uhasta, vaan samaa painetta kohdistuu myös viranomaisiin. Hän kaipaa aiheesta yhteiskunnallista keskustelua.
Lue myös: Nämä 14 elinkautismurhaajaa vapautuvat tänä vuonna vankilasta – osalla on riski syyllistyä uusiin rikoksiin
Kaksinkertainen murhamies
Vuonna 1965 syntyneestä, kaksi kertaa elinkautiseen tuomitusta Pasi Rädystä kertova kirja Valmis tappamaan – Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina julkaistaan 27. lokakuuta. Miehellä on taustallaan maan poikkeuksellisimpiin lukeutuva rikoshistoria.
Räty tuomittiin 25-vuotiaana elinkautiseen Lieksassa 1990 tehdystä murhasta. Hän murhasi itselleen ennalta tuntemattoman vanhuksen helpottaakseen rahapulaansa. Räty istui elinkautista 22 vuotta, mikä on toistaiseksi pisin elinkautistuomio joka Suomessa on istuttu.
Kun Räty vapautui vuonna 2012, hän hakkasi hengiltä ryyppykaverinsa. Veriteon jälkeen hänet tuomittiin elinkautiseen toisen kerran, ja hän istuu tuomiota edelleen.
Uutuuskirjan tiedotteessa kerrotaan, että jo ennen ensimmäistä murhatuomiotaan 25-vuotiaan Rädyn rikosrekisteriin oli kertynyt 21 vankeustuomiota. Käytännössä Räty on siis elänyt vapaudessa ainoastaan lapsuusvuotensa.
Kirjassa käsitellään Rädyn tarinan ohella sitä, miksi pysyvästi vaarallisia henkilöitä ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi.