Alkuvuonna tapahtunut Vantaan sellimurha ja vankien välinen väkivalta puhutti Rikospaikan Murharyhmän jäseniä.
– Vankila on osa turvallisuuskoneistoa ja vankilan sisällä pitää olla riittävän turvallista kaikille. Tässä on tapahtunut se, mitä ei pitäisi tapahtua, Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi sanoi Vantaan sellimurhasta.
Matkaselleissä ei ole kameravalvontaa. Kansanedustaja, rikosylikomisario (vv.) Jari Kinnunen piti tätä käsittämättömänä.
– Ihmettelen suuresti, ettei matkasellejä voi valvoa teknisesti. Se on aivan käsittämätön lapsus tässä systeemissä, Kinnunen sanoi.
Lue myös: Vantaan sellimurhan uhrin äiti miettii joka päivä poikansa kohtaloa – äiti ei voinut edes hyvästellä poikaansa: "Nico oli helppo uhri"
Vankilan toimia tutkitaan
Sellimurhan uhri, 21-vuotias Nico, surmattiin sadistisesti Vantaan vankilan matkasellissä tammikuun lopussa. Uhriin oli kohdistettu raakaa väkivaltaa yli kahden vuorokauden ajan.
Miten on mahdollista, ettei kukaan vankilan henkilökunnasta ylipäänsä huomannut mitään?
– Se tuntuu järkyttävältä ja oudolta, Tammi jatkoi.
Poliisi aloitti tapahtumien jälkeen esitutkinnan myös vankilan henkilökunnan toiminnasta.
Sellimurhasta syytettynä ovat Perttu Oskari Pyynönen ja Abshir Diini Muye. Käräjäoikeus antaa jutussa tuomion sen jälkeen, kun syytetyille välituomiossa määrätty mielentilatutkimus ja vaarallisuusarvio ovat valmistuneet.
Lue myös: Vantaan matkasellimurhasta syytetyt kuvittelivat uhrin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen 8-vuotiasta lasta: Julman henkirikoksen syy oli uhrin tausta
Toinen murhasyytetty yritti jo aiemmin murhata
Rikospaikan Murharyhmän jäsen, rikostarkastaja (evp.) Petri Rainiala oli tutkinnanjohtajana Pyynösen aiemmassa jutussa, josta hän sai pitkän vankeusrangaistuksen.
Pyynönen tuomittiin viime vuoden maaliskuussa murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta 10,5 vuoden vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Pyynönen yritti loppuvuodesta 2020 surmata veitsellä nuoruudenystävänsä, koska tämä oli ollut suhteessa hänen entisen naisystävänsä kanssa. Tekoa varten Pyynönen oli värvännyt kaksi apuria ja punonut juonen, jolla uhri saataisiin syrjäiselle parkkipaikalle Helsingin Vuosaareen.
– Jäi käsitys, että hän ihannoi tämmöistä rikollista käyttäytymistä ja gangstakulttuuria. Käyttäytymismallia haettiin vähän kuin elokuvamaailmasta. Se käsitys todellisesta vankilamaailmasta ei ollut ihan realistinen, Rainiala arvioi Pyynöstä.
Lue myös: Näin vanhemmat kuvailivat Vantaan sellisurman uhriksi joutunutta nuorukaista: Auttavainen ja kiltti poika haaveili opinnoista ja piti aktiivisesti yhteyttä – ”Hei äiti <3”
Matkasellimurhasta syytetyn raju rikostausta: Yritti surmata nuoruudenystävänsä veitsellä, värväsi avuksi kätyrin – haavoittunut mies pani vastaan ja pakeni kuin ihmeen kaupalla
Vankilassa vallitsee rinnakkaistodellisuus
Kinnusen mukaan vankilassa ja vankien välillä vallitsee rinnakkaistodellisuus. Vankilan oma alakulttuuri.
– Haetaan statusta sillä, että tehdään jotain todella raakaa, Kinnunen sanoi.
Tammi kertoi, että vankien välisiä väkivaltatapauksia tulee vuosittain ilmi toistasataa. Useimmat niistä ovat lieviä, kuten nyrkkitappeluita. Vakavampia tekoja, joissa uhrille aiheutuu vakavampia vammoja, on selvästi vähemmän.
Väkivallan taustalla on usein huumekauppaa ja siihen liittyvää painostusta sekä velanperintää.
Katso videolta Rikospaikan Murharyhmän koko keskustelu.