Suomalainen FINNARP-retkikunta on tehnyt tutkimus- ja huoltotyötä Etelämantereella. Maanosa ei ole minkään maan omistuksessa, mutta suurvaltapolitiikka heijastuu myös sinne.
Suomen retkikunta saapui tämän kertaiselle operaatiolleen Etelämantereelle joulukuun puolivälissä.
– Saavuimme kuuden sadan kilometrin päähän Etelä-Afrikan Kapkaupungin kautta. Norjan asemalla on isompi kenttä, jonne pystyy laskeutumaan. Siitä eteenpäin tänne Aboa-tutkimusasemalle tulimme pienelle suksikoneella ja laskeuduimme tuohon jäätikölle, kertoo. Etelämanner-operaatioiden päällikkö Mika Kalakoski.
Kalakoski on kokenut Etelämantereen kävijä. Helsingistä yhteys Suomen Aboa-tutkimusasemalle toimii tänä vuonna entistä paremmin Starlink-satelliittiyhteyden ansiosta.
Lue myös: Suurvaltojen kiinnostus Etelämannerta kohtaan kasvaa: "Siellä on järjestelmiä, joita voidaan käyttää myös vakoiluun"
Etelämantereella kesä on parhaillaan kääntymässä syksyyn. Haastattelun aikana Aboa kylpee auringossa, ja pakkasta on muutama aste. Sää voi kuitenkin vaihdella suuresti.
– Meillä on myös jäätäviä sumuja, joissa koko vuori on pilven sisässä ja ilmankosteus on hyvin korkea, Kalakoski kertoo.
Ajoittain Etelämantereella puhaltavat voimakkaat myrskytuulet. Tuuli voi puhaltaa jopa 50 metriä sekunnissa. Silloin ulkona rakennusten välilläkin liikkuminen voi olla vaarallista.
– Tällä kertaa tuuli kävi vain hetkellisesti myrskylukemissa. Meillä on ollut aika kiva sää täällä, Kalakoski sanoo.
Tutkimustyö vaatii pitkäjänteisyyttä
Suomen retkikunta tekee Aboa-tutkimusasemalla tärkeää ja pitkäjänteistä huolto- ja tutkimustyötä. Tällä kertaa tutkimusryhmässä on seitsemän jäsentä. Kalakosken lisäksi mukana on kaksi erikoisasiantuntijaa, konemestari, sähköasentaja, lääkäri sekä kokki.
Tutkimusasemalla on useita ympärivuotisia mittalaitteita, joilla mitataan muun muassa jään paksuutta ja maanjäristyksiä. Ympärivuotinen tieto kerätään aina, kun retkikunta saapuu asemalle.
– Ja sitten varmistamme myös, että ne mittalaitteiden seuranta toimii seuraavan vuoden ajan, Kalakoski kertoo.
Suomen pisimmät mittausjaksot Etelämantereella ulottuvat yli 20 vuoden taakse.
– Olosuhteet täällä ovat äärettömän vaikeat. Jotta mittalaitteet toimisivat, myös energiantuotanto niille on oma haasteensa.
Olosuhteet kurittavat myös ajoneuvoja ja rakennuksia , jotka vaativat jatkuvaa huoltoa.
Mitään ei jätetä
Etelämanner-sopimuksen mukaisesti kaikki mitä tuodaan, pitää myös viedä pois.
– Tällä kertaa pakkasimme viimeisen neljän vuoden aikana kertyneet jätteet kontteihin, jotka lähetettiin pois merikonteissa yhteistyössä saksalaisten kanssa, Kalakoski kertoo.
Ruoka tuodaan Etelämantereelle mukana pääosin kuivattuna.
– Meillä on kotimaisia kuivattuja vihanneksia ja juureksia, jotka voidaan myös jättää tänne sen jälkeen, kun me lähdemme. Ne eivät mene jäätyessään pilalle eli ne kestävät monta vuotta varastossa, Kalakoski kertoo.
Mukana tuotu kala on muun muassa haukea, suutaria, kuhaa ja ahventa.
– Me olemme pyrkineet siihen, että me ostaisimme sellaisia kalalajeja, jotka on kestävästi pyydettyjä.
Vapaapäivänä rentoudutaan saunassa
Päivät Etelämantereella ovat työntäyteisiä.
– Herään itse aamuisin kello kuusi ja lähetän sen jälkeen säähavainnot täältä meidän asemaltamme, Kalakoski kertoo.
Kello kahdeksalta tiimi syö aamiaisen ja käy läpi sekä edellisten päivien ohjelman että suunnittelee tulevien päivien työt.
Sunnuntaisin pidetään lepopäivä.
– Se menee yleensä lukemisen, liikunnan, saunomisen merkeissä, Kalakoski kertoo.
Suomen tutkimusasemalla sijaitsevaan saunaan mahtuu helposti kuusi saunojaa, ja heti valmiille saunalle onkin kylmien päivien jälkeen ollut käyttöä.
Tällä erää retkikunnan työ lähestyy loppua, ja Suomeen paluu on edessä pian. Tarkoitus on palata 15. helmikuuta mennessä. Jos Etelämantereen aina arvaamaton sää sen sallii.