Suomenmaa: Keskusta kritisoi kovin sanoin kokoomuksen varhaiskasvatuslinjaa: "Kuin kaikuja DDR:stä"

Kuvan lapsi ei liity uutiseen.
Keskustan mukaan kokoomuksen terveiset kotihoidon tuen lopettamisesta tuovat mieleen DDR:n ajat.
Julkaistu 21.10.2016 09:07

MTV UUTISET

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa suomii kokoomuksen varhaiskasvatuslinjaa tänään julkaistussa pääkirjoituksessaan.

Suomenmaa tarttuu opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sanoihin Helsingin Sanomissa; Grahn-Laasonen kirjoittaa, että lapsi hyötyy varhaiskasvatuksesta ja että Suomessa vain joka toinen kaksivuotias osallistuu varhaiskasvatukseen. EU-maista alhaisempi taso on vain Puolassa ja Slovakiassa.

Grahn-Laasonen kirjoittaa olevansa huolissaan siitä, että Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuvat vähiten ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat: matalasti koulutettujen vanhempien ja maahanmuuttajataustaisten vanhempien lapset.

– Selittävänä tekijänä on pitkä kotihoidon perinne ja kotihoidon tuki, josta esimerkiksi Ruotsissa on luovuttu kokonaan, Grahn-Laasonen kirjoittaa lokakuun alkupuolella julkaistussa kirjoituksessaan.

Suomenmaan mukaan lasten kotihoitoa on tähän mennessä kritisoitu lähinnä lasta hoitavan vanhemman eläke- ja uraeduista. Lehti puhuu lasten kotihoidon mustamaalaamisesta ja siitä, että kokoomuksen linjan mukaan ”yhteiskunnallinen hoiva on lapselle parempi kuin omien vanhempien hoiva”. 

– On kuin kuulisi kaikuja DDR:stä, kirjoituksessa sanotaan.

Keskusta pitää tärkeänä sitä, että perhevapaajärjestelmää kehitettäessä säilyy valinnanvapaus, eikä kotihoidon tukea jaettaisi "äidin ja isän kausiin". Kokoomuksen Grahn-Laasonen ja Lenita Toivakka esittävät kotihoidon tuen lyhentämistä ja vanhempainvapaan pidentämistä. 

Suomessa kotihoidon tukeen on oikeus, jos alle 3-vuotiasta hoidetaan kotona. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa