Tänään on Suomessa helleputken 23:s päivä, kertoo Eveliina Tuovinen Ilmatieteen laitoksesta. Hellelukemia on siis mitattu jossain päin Suomea putkeen lähes kuukauden ajan.
Vuonna 2014 peräkkäisiä hellepäiviä mitattiin 38. Ennätykseen olisi siis vielä lähes kahden viikon edestä hikisiä päiviä edessä.
Myös vuonna 2018 raportoitiin 30 päivän helleputkesta.
Helteisiin helpotusta sateista
Sääennustuksen mukaan helleputki ei ainakaan vielä ole katkeamassa. Helteet jatkuvat viikonlopun yli, kertoo päivystävä meteorologi Jani Parviainen Ilmatieteen laitoksesta. Tänään etelästä saapuu kuitenkin paikoin runsaitakin sateita Länsi-Suomeen, jonne on annettu rankkasadevaroitus.
– Muualla maassa on ihan poutaista ja osittain aurinkoista. Paikoin päästään 30 asteeseen, Parviainen sanoo.
Sade- ja ukkoskuurot siirtyvät sunnuntaina pohjoisemmaksi ja maan keskiosiin. Rankkasadevaroitus säilyy, ja lisäksi Parviainen varoittaa kovista ukkospuuskista koillisessa ja Pohjanmaalla.
Sadealueilla on myös muuta Suomea viileämpää. Lännessäkin lämpötila pysyy silti yli 25 asteessa eli helleraja menee rikki laajalti edelleen.
Lue myös: ”No voi hyvää päivää” purskahti Pekka Pouta nähdessään kuukausiennusteen: ”Hillitön hellekupoli”
Maanantaina epävakaus siirtyy Lapin päälle ja tuo mukanaan sade- ja ukkoskuurot. Viikko alkaa etelässä poutaisena ja lämpimänä. Hieman helle kuitenkin hellittää, sillä lämpötila asettuu noin 28 asteen tienoille.
Metsäpalovaroitus on voimassa koko Suomessa, Sodankylää ja Utsjokea lukuun ottamatta.
– Kuivaa on, mutta sateet voivat tuoda hieman helpotusta, Parviainen sanoo.
Juttua korjattu klo. 20.13: Suomessa on ollut peräkkäisiä hellepäiviä nyt 23 - ei 25, kuten jutussa alunperin mainittiin.