Suomessa on todettu sunnuntaina 1322 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Lukema on yksittäisen päivän suurin pandemian aikana, mutta päivän lukemassa on mukana tartuntoja viiveellä aiemmilta päiviltä.
Lauantaina THL kertoi, että päivän tartuntaluvuissa oli puutteita, sillä lauantaiaamupäivän tartunnat eivät olleet rekisteröityneet päivän kokonaislukuun, joka oli 165. Kahden päivän ajalta tartuntoja on siis 1487, eli noin 740 vuorokautta kohden. Se vastaa viime aikojen päivittäislukemia.
Näin THL selvensi päivän lukemaa Twitterissä.
Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.
Kahden viikon aikana on raportoitu 8 980 tartuntaa, mikä on 4 326 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana, kertoo STT.
Oheisesta twiitistä selviää, kuinka monelle päivälle tämän päivän tartunnat on rekisteröity.
Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.
Lauantain koronauutinen: Suomessa on todettu 165 uutta koronavirustartuntaa – THL: Päivän tartuntaluvuissa saattaa olla puutteita
Yhteensä Suomessa on pandemian aikana todettu nyt 112 207 koronatartuntaa. Sairaalahoidossa on parhaillaan sata ihmistä, joista 18 tehohoidossa.
Koronaan liittyviä kuolemia on todettu tähän mennessä yhteensä 991. Se on seitsemän tapausta enemmän kuin THL raportoi viime keskiviikkona, STT kertoo.
Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 3,74 miljoonaa ihmistä eli 67,3 prosenttia Suomen väestöstä. Toisen annoksen taas on saanut noin 2,15 miljoonaa ihmistä eli sen osalta kattavuus on 38,6 prosenttia.
Ensimmäisen annoksen saaneita on nyt lähes 26 000 enemmän kuin eilen. Toisen annoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa lähes 58 000:lla.