Suomessa raportoitiin 93 uutta koronatartuntaa – näillä paikkakunnilla uudet tartunnat ovat

AOP, korona, testi
All Over Press
Julkaistu 09.09.2020 14:14
Toimittajan kuva

Tea Manninen

tea.manninen@mtv.fi

Uusista 93:sta koronatartunnasta yli puolet liittyy aiemmin tiedossa olleisiin tartuntaryppäisiin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi tänään, että Suomessa on todettu 93 uutta koronavirustartuntaa.

THL:n mukaan tautitapaukset jakaantuvat reilun viikon ajalle, ja luvussa on mukana noin 10 tapausta, jotka jäivät puuttumaan eiliseltä teknisen raportointiviiveen takia.

Lue myös: Suomessa todettu 93 uutta koronatartuntaa, tartuntoja yhteensä nyt 8 430 – THL kertoi, mistä tartuntarypäs koostuu

Reilu puolet tapauksista liittyy jo aiemmin tiedossa olleisiin tapausryppäisiin, ja se näkyy myös paikkakuntakohtaisesti.

Esimerkiksi mikkeliläisessä jääkiekkojoukkueessa todettiin ryvästymä, ja se näkyy siinä, että 93:sta uudesta tartunnasta 21 on todettu juuri Mikkelissä.

Mikkelissä tilanne on muutenkin haastava, sillä alkuviikosta positiivisen koronatestituloksen saaneet ovat liikkuneet lieväoireisina tai oireettomina taudinkantajina lähes kaikissa Mikkelin keskustan ravintoloissa, kahviloissa ja kaupoissa viime perjantain ja maanantain aikana.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kehottaakin kaikkia Mikkelin keskustassa liikkuneita välttämään sosiaalisia kontakteja ainakin viikon verran. Lisäksi ihmisten kannattaa seurata Koronavilkku-sovelluksesta mahdollisia altistumisia.

Mikkelissä on todettu THL:n mukaan tähän mennessä yhteensä 58 koronatartuntaa.

Lue myös: Jukureissa todettu 20 koronatartuntaa – koko SM-liiga-joukkue asetettu karanteeniin

Korona on levinnyt myös opiskelijoiden juhlissa. Muun muassa Tampereen yliopistossa paljastui aiemmin laaja tartuntaketju opiskelijoiden keskuudessa.

Myös tämä näkyy tänään julkaistuissa uusissa tartunnoissa, sillä 15 niistä oli Tampereelta. Yhteensä kaupungissa on ollut kaiken kaikkiaan 177 koronatartuntatapausta.

Lahtelaisravintolasta alkunsa saanut tartuntaketju on myös poikinut uusia todettuja tartuntoja. Lahdessa uusia tapauksia on 13, yhteisluku kaikista tartuntamääristä on 103.

Lue myös: Isoja koronaryppäitä ilmi eri puolilla Suomea – näiden joukkoaltistusten pelätään nyt levittävän tautia

Katso alta lista paikkakunnista, joissa uudet tartunnat ovat:

Mikkeli 21

Tampere 15

Lahti 13

Helsinki 8

Jyväskylä 4

Espoo 4

Turku 4

Lempäälä 3

Vantaa 3

Vaasa 2

Kuusamo 1-5

Viitasaari 1-5

Raisio 1

Rauma 1

Loppi 1

Rovaniemi 1

Hyvinkää 1

Savonlinna 1

Laukaa 1

Oulu 1

Äänekoski 1

Porvoo 1

Hollola 1

Hausjärvi 1

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus