Suomessa raportoitu 1259 uutta koronatartuntaa, kyseessä korkein päiväkohtainen luku – lisäksi 10 uutta koronakuolemaa

2:04img
Video: Pohjalaismaakunnissa koronaepidemia ryöpsähti rajuimmaksi koko maassa
Julkaistu 18.11.2021 11:57(Päivitetty 18.11.2021 12:50)

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Suomessa on raportoitu 1259 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.

Kyseessä on suurin päiväkohtainen epidemian aikana raportoitu tartuntaluku. Eilen Suomessa raportoitiin 1151 tartuntaa.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä lähes 11 400 tartuntaa, mikä on noin 3 200 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Suomessa on raportoitu kymmenen uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronakuolemia on kirjattu nyt kaikkiaan 1 243.

Lue myös: Koronatartuntojen viikkomäärässä valtaisa ero 5-14-vuotiaiden ja muiden ikäryhmien välillä – katso taulukko

Twitterin Koronabotin mukaan viimeisen viikon aikana 5–9-vuotiailla on todettu 1 022 tartuntaa, 10–14-vuotiaille 929 tartuntaa. Nämä kaksi ikäluokkaa muodostaa peräti 29 prosenttia kaikista tartunnoista viimeisen viikona ajalta.

 

Koronapotilaiden tehohoitojaksot kestävät pitkään

Suurin osa tehohoidon koronapotilaista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki tänään STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilannekatsauksessa.

Voipio-Pulkin mukaan potilassiirtoja on tehty ja niille lienee tarvetta myös lähiviikkoina eri puolilla Suomea.

Tehohoidossa arvioidaan voitavan hoitaa hetkellisesti jopa 50:tä koronapotilasta ilman suurta häiriötä muulle toiminnalle. Eilen teholla oli 38 potilasta.

THL:n projektipäällikkö Anna Katz kertoi, että koronapotilaiden tehohoitojaksot kestävät verrattain pitkään. Hänen mukaansa rokottamattomilla on jopa 33-kertainen riski joutua teho-osastolle verrattuna rokotettuihin.

Ensimmäisiä ja toisia koronarokoteannoksia annetaan yhä vähemmän

THL:n johtavan asiantuntijan Mia Kontion mukaan ensimmäisten ja toisten koronarokoteannosten antamisvauhti on hidastanut todella paljon.

Kontio kertoo, että viime viikon aikana annettiin vain 12 000 ensimmäistä koronarokoteannosta. Kolmansia rokoteannoksia annetaan jo lähes yhtä paljon kuin toisia annoksia.

Toisen ja kolmannen rokoteannoksen optimaalista antoväliä arvioidaan hänen mukaansa koko ajan. Tällä hetkellä väli on kuusi kuukautta, mutta on esitetty, että väliä voisi lyhentää esimerkiksi neljään kuukauteen.

Kontio muistuttaa kuitenkin, että yleensä rokotuksissa saadaan pitemmällä antovälillä parempi suoja.

Koronatestien määrä nousussa syksyn alhon jälkeen

Koronatilannekatsauksessa kerrottiin myös, että koronatestien määrät ovat lähteneet kasvuun.

Kun testausstrategia muuttui syyskuussa, testausmäärät laskivat dramaattisesti. Anna Katzin mukaan nyt on nähty jälleen testimäärien nousua. Testaaminen on kuitenkin yhä matalalla tasolla loppukesään ja alkusyksyyn verrattuna. Positiivisten testien osuus tehdyistä testeistä on nyt noin kuusi prosenttia.

Viime viikolla todettiin noin 5 900 uutta koronatapausta.

Ulkomaisten tartuntojen osuus laskussa

Junaliikenteen Suomen ja Venäjän välillä on määrä avautua 12. joulukuuta. Kesällä jalkapallon EM-kisojen jälkeen Suomessa todettiin tartuntapiikki kannattajien palattua Pietarista.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola kertoo, etteivät kriteerit maahantulolle muutu, vaikka junaliikenne Suomen ja Venäjän välillä aukeaa.

Voipio-Pulkki muistuttaa, että ulkomaisten tartuntojen osuus on ollut koko ajan alle kymmenen prosenttia ja näyttää jopa laskevan.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus