Suomi järjestää massiivisen lentosotaharjoituksen, jota "Venäjä varmasti seuraa" – Katso kartalta, missä hävittäjät ulvovat
ACE 23 -harjoitus on yksi Euroopan suurimmista ilmasotaharjoituksista. Suomi on tänä vuonna harjoituksen isäntämaa.
29.5.-9.6. järjestettävään tapahtumaan osallistuu yhteensä 3 000 sotilasta ja ilma-aluksia yhteensä 14 maasta. Mukana on myös Naton AWACS-johtokeskuskoneita.
Kaivopuiston lentonäytöksen johtaja, ilmailuasiantuntija Perttu Karivalo kertoo, että järjestäjät vaihtelevat Suomen, Ruotsin ja Norjan kesken.
– Se on erittäin hieno osoitus Suomen osaamisesta.
– Tänä vuonna on Suomen vuoro vetää ja se kuvaa hyvin sitä yhteistyötä, mitä Suomi, Ruotsi ja Norja jatkuvasti tekevät, Karivalo kertoo.
Harjoituksen tukikohtia on harjoituksessa on yhteensä neljä. Norjan Ørland, Ruotsin Luulaja sekä Suomessa Rovaniemi ja Pirkkala. Varsinaisia simuloituja harjoitusalueita käydään suuressa osassa Pohjois-Ruotsia, mutta myös Länsi-Lapissa.
Harjoitukseen osallistuvat myös luonnollisesti Suomen Hornet-hävittäjät. Karivalo kuvailee, että Suomen sotakoneet ovat tällä hetkellä parhaassa terässään.
– Meidän Hornetit on modifioituja ja päivitettyjä, ne on elinkaarensa huipulla tällä hetkellä. Viimeisimmät versiot, kaikki herkut tällä hetkellä, sitten ne rupeaa vanhentumaan, eikä kannata enää päivittää. Meille tulee uusi hävittäjäkalusto.
– Meidän tapa lentää on tehokas. Muut maat mieluusti harjoittelee meidän kanssamme.
Mutta miten Venäjä reagoi massiivisen sotaharjoitukseen? Katso Karivalon arvio harjoituksesta yläpuolelta.
F-18 saapuivat Suomeen massiivisen äänen saattelemana – Katso videolta "Nato-break"
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää