Antero Holmila ja Simo Mikkonen: Suomi sodan jälkeen. Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944 - 1949. (Atena 2015)
Nuoret tutkijat haluavat ravistella kiveen hakattuja näkemyksiä Suomen sotien jälkeisistä vuosista. Tutkijat sanovat, että monet historiankirjoihin päätyneet totuudet sotien jälkeisestä yhtenäisestä Suomesta ovat myyttejä - suomalaiset eivät olleetkaan niin yhteen hiileen puhaltavia kuin mitä meille on haluttu kertoa.
Aikakautta kuvaavien kirjojen mukaan Suomi maksoi yhteistuumin sotakorvaukset, asutti ongelmitta sadattuhannet evakot ja jälleenrakensi maan nopeasti. Myöhemmille sukupolville haluttiin tuon ajan tilannetta kuvaavassa kirjallisuudessa antaa kuva, että huolimatta raskaasta sodasta suomalaiset katsoivat luottavaisesti tulevaisuuteen ja rakensivat maataan yhteistuumin parammaksi.
Tutkijat käyttävät paljon aikaa kommunistien nousun ja Neuvostoliiton vaikutuksen kuvailuun Suomen politiikassa. He myöntävät, että sodan jälkeen suomalaisten oli muutettava näkemystään Neuvostoliitosta, koska sotaa edeltävä retoriikka oli sodan realiteettien ja lopputuloksen takia aikansa elänyt. Tästä huolimatta kirjoittajat sanovat, että sodan jälkeisen Suomen hallitusten näkemykset olivat kaukana vaikkapa 70-luvun suomettuneesta politiikasta. Myönnytyksiä tehtiin, mutta muutokset eivät olleet niin suuria kuin usein on annettu ymmärtää.
Vaaran vai pelon vuodet?
Aikanaan lanseeratun "vaaran vuosien" sijaan tutkijat puhuvat mieluummin pelon vuosista, kun puhutaan sodan jälkeisistä vuosista ja kommunistien noususta. Pelot Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvusta olivat tutkijoiden mukaan todellista vaaraa suurempia. Tutkijat ihmettelevät, että esimerkiksi lukiokirjat puhuvat edelleen vaaran vuosista - slogan juontaa historiantutkija Lauri Hyvämäen sodanjälkeisiä vuosia kuvaavan vuonna 1954 tehdyn kirjan nimeen.