Kirja-arvio: Pelon ja uhman vuodet – Suomen tasavallan synty 1918 - 1922

Itsenäisen Suomen ensimmäiset vuodet sisällissodan jälkeen olivat turbulenttia aikaa. Sekä oikeisto että vasemmisto olivat omissa poteroissaan ja syytökset lentelivät puolin ja toisin.  

Keskeinen kysymys oli, minkälaista itsenäistä Suomea silloiset suomalaiset halusivat rakentaa. Osapuolia ja näkemyksiä oli useita: Venäjälle paenneet sisällissodan häviäjät ja heille uskolliset kommunistit Suomessa, Suomea suuremmaksi halunnut laitaoikeisto eli "äärivalkoiset" sekä näitä ryhmiä maltillisemmat voimat niin vasemmalla kuin oikeallakin. Monissa aikakauden riidoissa sisällissotaa taisteltiin ikään kuin uudelleen.

Eripura ei loppunut sisällissotaan

Poliittiseen historiaan erikoistunut tutkija Miika Siironen on pystynyt esimerkkitapausten avulla luomaan erinomaisen ajankuvan tuosta "jatkuvasta nuorallakävelystä", jonka lopputulokset olisivat voineet olla myös toisenlaisia kuin toteutunut historia. 

Pelon ja uhman vuodet -kirjassa on käsitelty kuutta aikansa ilmiötä, joiden on tarkoitus osoittaa lukijalle, että eripura ei loppunut sisällissodan päättymiseen. Esimerkit ovat hyvin erilaisia, joten niiden voisi kuvitella esittävän sadan vuoden takaista todellisuutta varsin laaja-alaisesti. 

Siironen käy läpi yksittäisiä tapahtumia, kuten punauhrien muistokiven pystyttämisen Varkauteen (kivi ehti olla paikallaan yhden päivän), Itä-Karjalan kansannousun, sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan, ammattiyhdistysliikkeen heikkouden patruunoiden edessä, ammattimaisen lakonmurtajien ammattikunnan luomisen sekä syrjä-Suomen eli maan reuna-alueiden ahdingon. 

Työläiset jäivät yksin vaatimuksineen

Monessa tarinassa kerrotaan, kuinka työväestön, myös maalaisköyhälistön sekä etenkin metsäteollisuusyhtiöiden näkökannat eivät enää kohdanneet. 

Metsäteollisuudessa oli siirrytty tehdaspaternalismista osaksi maailmanmarkkinoita ja tämä muutti myös työläisten asemaa. Kun tehtaat olivat aiemmin huolehtineet työläisistään kokonaisvaltaisesti eli antaneet riittävän palkan lisäksi erilaisia sosiaalisia etuuksia, nyt 1920-luvulla maailmanmarkkinoiden paineessa palkkoja alettiin laskea kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. 

Tässä tilanteessa kaikenlaista tavallisen työläisen aseman parantamiseen tähdännyttä lakkoilua pidettiin oikeistoissa yleensä lähtökohtaisesti kommunismina ja siksi jyrkästi tuomittavana. 

Ammattimaisia rikkureita 

Suuryritykset loivat Suomeen Vientirauha-nimisen yhtymän, jonka tarkoitus oli toimittaa rikkureita sinne, missä työläiset lakkoilivat. Rikkurit saivat luonnollisesti paljon parempaa palkkaa kuin mitä työläiset pyysivät. Heikko ammattiyhdistysliike ei voinut kuin nostaa lopulta kädet pystyyn rikkureiden edessä. 

Siironen sanoo, että sisällissodan voittanut yhteiskuntajärjestelmä sai nimekseen tasavalta, ja vaikka kaikilla kansalaisilla oli ääni, toisilla oli myös kivääri. Siirosen mukaan 1930-luvun puoliväliin saakka "järjestelmästä voi käyttää myös nimitystä valkoinen Suomi", joka oli agraari ja metsään nojaava yhteiskunta, jossa vallitsi nationalistiseen yhdenmukaisuuteen pakottava eetos. 

Työläisten ymmärtäjälle kuolema

Kirjan yksi luku kertoo sisäministeri Heikki Ritavuoresta, joka murhattiin kotiovelleen Helsingin Töölössä. Liberaalin, nuorsuomalaisen Ritavuoren kuolettava synti näytti olevan se, että hän yritti ymmärtää myös sisällissodan hävinnyttä osapuolta. Siirosen mukaan Ritavuori ylitti valkoisessa Suomessa sallitut rajalinjat ja sai maksaa siitä hengellään. 

Kaikista ristiriidoista huolimatta suomalaiset "eheytyivät". Sisällissodan kahden eri osapuolen sotilaat muuttuivat kansalaisiksi, jotka tunnustivat saman valtion. Taustalla oli Siivosen mukaan se, että "valkoinen hegemonia" vei kaikesta huolimatta puolessa vuosikymmenessä läpi tarvittavat yhteiskunnalliset uudistukset vaarantamatta omaa asemaansa.

Siirosen kuvaukset aikakaudesta ovat hyvin tarinallisia ja toisinaan asiateksti luistaa kuin lukisi kaunokirjallista teosta - tätä kirjaa on nautinnollista lukea, vaikka kerrotut asiat ovatkin traumaattisia. Nykyihmiselle kirja antaa myös hyvän katsauksen väkivaltaiseen ja taloudellisesti erittäin köyhään aikakauteen, jota ei julkisuudessa ole juuri käsitelty.