Suomi-talon erikoisherkku huomattu Pariisin olympiakylässä – "Kateellisina katsovat sinne"

Suomen joukkueella on Pariisin olympiakylässä käytössä kattoterassi, joka on herättänyt kateutta muissa pohjoismaalaisissa. 

Suomen joukkueenjohtaja Leena Paavolainen avasi keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessa sinivalkoisten urheilijoiden oloja Pariisissa. Jo oman ilmastoinnin hankinta kaikkien joukkueenjäsenien huoneisiin osoitti sen, ettei yhtäkään kiveä jätetä Ranskassa kääntämättä. 

Yksi olympiakylän "Suomi-talon" bonusherkuista herättää kiinnostusta. 

– Yhteisissä tiloissa on olohuone ja poikkeuksellisesti myös hieno kattoterassi, Paavolainen hehkuttaa. 

– Sieltä näkyy muun muassa Eiffel-torni, ja iltaisin se vilkkuu.

Suomen talon kanssa samassa "blokissa" on myös Tanskan, Norjan ja Ruotsin käyttämät rakennukset. 

– Meille on muotoutunut jo perinteinen aamujoogahetki. Kun muilla Pohjoismailla ei vastaavaa kattoterassia ole, niin he kateellisina katsovat sinne. Oli meillä jo Tanskan vastuufysio eilen mukana joogahetkessä. Eli tällaista pohjoismaista yhteistyötä, Paavolainen heittää hymyillen.

Myös kattoterassin alla on kaikki kunnossa. 

Pelihuoneesta löytyy erilaista ajanvietettä pöytälätkästä pingikseen ja palapeleihin. Omassa treenitilassa on muun muassa juoksumatto, puntteja ja kuntopyöriä.  

Keittiössä on tarjolla kotimaasta mukana tuotuja tuotteita, kuten kahvia, puuroa ja energiapatukoita. Olympiakylän ruokalassa on puolestaan ollut havaittavissa pientä alkukankeutta. 

– Suurimmat puutteet ovat, että proteiinit ovat päässeet loppumaan, lihat ja kalat. Kasvikset ja tällainen ovat toimineet kyllä, Paavolainen selvittää. 

– Onneksi sieltä löytyy kuitenkin pastaa ja riisiä ja tällaista. Meidän urheilijoillamme ei ole kenelläkään vielä käynyt sellaista, että ruoka olisi loppunut kokonaan.

Toinen pieni ongelmakohta on ollut liikkuminen. 

– Ihan aikataulut eivät ole vielä pitäneet. On saattanut joku bussi vähän seikkailla, eikä ole löytänyt suoraan perille saakka. Osa busseista on ollut täynnä. Ne ovat hyvin tyypillisiä (ongelmia) tässä vaiheessa kisoja. 

Suomi-talosta löytyvät myös toimistotilat sekä erillinen lääkintätila, jossa ovat kylmäallas sekä lääkäreiden ja fysioterapeuttien huoneet. 

– Kaikki on käytännössä valmista. Joka päivä tulee urheilijoita ja joukkueenjäseniä kiihtyvällä tahdilla, Paavolainen summaa.

Pariisin kisojen urheilusuoritukset käynnistyivät keskiviikkona. Virallisia avajaisia vietetään Seine-joella perjantaina. 

Eetu Kallioinen kantaa mitalitoivon paineita mielellään: "Huomio on täysin erilaista" 2:33
Eetu Kallioinen lähtee hakemaan skeetin kultamitalia Pariisista.

Lue myös:

    Uusimmat