Suomi–Venäjä-seura irtisanoo kaikki työntekijänsä, toiminta jatkuu

2:17img
Katso myös uutisjuttu syyskuulta: Suomi-Venäjä -seura aikoo myydä suurimman osan taidekokoelmastaan
Julkaistu 20.11.2023 13:35

MTV UUTISET – STT

Suomi–Venäjä-seura irtisanoo kaikki neljä työntekijäänsä osana sopeutustoimiaan. Seura kertoo kuitenkin silti jatkavansa toimintaansa.

Työsuhteet päättyvät ensi kevään ja alkukesän kuluessa, seura kertoo tiedotteessaan. Kuluista supistetaan myös esimerkiksi tilasta ja sopimuksista luopumalla tai niiden laajuutta supistamalla.

Toimien taustalla on Suomi–Venäjä-seuran valtionavustuksen lakkauttaminen ensi vuonna.

Vielä tänä vuonna seura sai toiminnalleen lähes puolen miljoonan euron avustuksen. Valtion rahoitus on kattanut 60–70 prosenttia sen budjetista.

Suomi–Venäjä-seuran toimintaa on sopeutettu edellisen kerran syksyllä 2022. Seura kertoo varautuvansa nyt päätetyillä sopeutustoimilla tilanteeseen, jossa rahoitusnäkymissä ei tapahtuisi muutosta parempaan.

– Seuran pääomaa on käytetty ja käytetään paikkaamaan toiminnan alijäämää, mutta mikään organisaatio ei voi loputtomasti rahoittaa toimintansa jatkuvuutta pääomalla, tiedotteessa sanotaan.

Suomi-Venäjä-seura odottaa rahoitusnäkymien selkenevän ensi kevään kuluessa.

Seura aikoo hakea ystävyysseurojen valtionapua, sillä seuran mukaan sen säännöt ja nykyinen toiminta vastaavat hyvin myös uudistettuja valtionavustusten ehtoja.

Lue myös: Suomen ja Venäjän suhteissa ei ole enää paluuta entiseen, uskoo Li Andersson

Seuran mukaan toiminnasta on väärinkäsityksiä

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) kertoi Suomi–Venäjä-seuran rahoituksen lakkautuksesta lokakuussa.

– Ei ole perusteltua tai oikein jatkaa ystävyysseuratoimintaa julmaa hyökkäyssotaa käyvän valtion kanssa, hän sanoi tuolloin.

Suomi–Venäjä-seurassa koetaan, että valtionavustuksen lakkautusilmoitus perustuu väärinkäsityksiin seuran toiminnasta.

Seuran virkaa tekevän toiminnanjohtajan Riku Savosen mukaan julkisuudessa on annettu ymmärtää, että seura tekisi aktiivisesti ystävyysseuratoimintaa Venäjän kanssa, mikä ei Savosen mukaan pidä paikkaansa.

– Meillä on ollut sodan alusta alkaen kaikki yhteistyösuhteet Venäjän viranomaisten kanssa katkaistuna, Savonen sanoi lokakuussa STT:lle.

Hänen mukaansa seura pyrkii sen sijaan säilyttämään kontaktit Venäjällä olevaan kansalaisyhteiskuntaan ja tekee yhteistyötä eurooppalaisten toimijoiden kanssa.

Lue myös: Suomi–Venäjä-seuran rahoitus lakkautetaan – "Ei ole perusteltua jatkaa", totesi ministeri Multala

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä