THL keventämässä maskisuositusta jo ensi viikolla

1:10img
Katso THL:n Mika Salmisen ilmoitus maskisuosituksen kevennyksestä.
Julkaistu 10.03.2022 09:09(Päivitetty 10.03.2022 11:01)
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Sosiaali- ja terveysministeriö STM ja terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoivat Suomen koronavirustilanteesta torstaina.

Johtaja Mika Salmisen mukaan THL:ltä on tulossa uusi maskisuositus, joka tulee olemaan aikaisempaa kevyempi.

– Sinne jää joitain sellaisia tilanteita, joiden kohdalla yhä arviomme mukaan on suositeltavaa käyttää maskia. Muuten jätetään ihmisten oman arvion varaan sitä, haluaako maskia käyttää, Salminen katsoo.

Tuleva THL:n maskisuositus tulee Salmisen mukaan koskemaan esimerkiksi tilanteita, joissa henkilö epäilee koronatartuntaa ja testiin mennessään joutuu käyttämään julkisia liikennevälineitä.

– Tai jos on oireinen ja jostain syystä joutuu vaikkapa hakemaan jotain välttämätöntä lääkettä, niin pidetään (maskia) suositeltavana, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan tavoitteena on, että THL:n uusi maskisuositus saadaan tehtyä ensi viikolla. Nykyiset suositukset ovat kuitenkin vielä tällä hetkellä voimassa.

Onko pandemia ohi?

Salminen myös esitti tiedotustilaisuudessa kysymyksen "onko pandemia ohi?" ja esitti argumentteja sekä väitteen puolesta että sitä vastaan.

Pandemian ohi olemisen puolesta puhuvat Salmisen mukaan esimerkiksi sekä tapausilmaantuvuuden että kuolleisuuden laskusuunta suuressa osassa maailmaa.

– Terveydenhuolto on kuormittunut, mutta selviää, Salmisen esityksessä todetaan.

Toisaalta sairaalakuormitus on yhä korkeahko ja laskee hitaasti, Salminen muistuttaa. Lisäksi uudet muunnokset ovat Salmisen mukaan "jonkinasteinen kysymysmerkki".

– Mikään pandemia ei oikeastaan koskaan lopu, vaan sen pahimmat vaikutukset hiipuvat vähitellen, Salminen summaa.

– Covid on tullut jäädäkseen ja jonkinlaisiin epidemia-aaltoihin on tulevina talvina varauduttava, Salminen jatkaa.

Lue myös: Sairaalassa enemmän koronapotilaita kuin koskaan – iso osa tartunnoista on todettu oheislöydöksenä

"Voiton puolella"

Salmisen mukaan on mahdollista, että epidemia kiihtyy jälleen Suomessa tämänkin kevään aikana.

– Sen riski kuitenkin vähenee päivä päivältä, Salminen toteaa.

– THL:n arvio on, että alamme olla akuutin vaiheen suhteen voiton puolella, Salminen jatkaa.

Katso koko tiedotustilaisuus:

52:59img

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus