Harris ja Trump hyökkäsivät toisiaan vastaan vaaliväittelyssä – näin se eteni

Suora lähetys Yhdysvaltojen presidentinvaaliväittelystä alkoi Suomen aikaa kello 4. Puolitoistatuntisen väittelyn aikana ehdokkaat hyökkäsivät toisiaan vastaan vaalien tärkeimpien teemojen tienoilta. 

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin ja varapresidentti Kamala Harrisin kannatusluvut olivat jokseenkin tasoissa juuri ennen tärkeää televisioväittelyä, jossa presidenttiehdokkaat kohtasivat ensimmäisen kerran.

Väittelyn ensimmäinen jännittävä hetki nähtiin heti alussa, kun Donald Trump ja Kamala Harris kättelivät toisiaan. Ennen väittelyä spekuloitiin, suostuvatko ehdokkaat kättelyyn. 

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Trump ja Harris tapasivat. Harris esitteli itsensä Trumpille, Trump puolestaan toivotti Harrisille hauskaa väittelyä. 

Ensimmäinen kysymys koski yhtä vaalein tärkeimmistä teemoista: taloutta. Harrisin vastaus keskittyi veroihin sekä pienyrityksiin. 

Trump vastasi takaisin kritisoimalla vahvasti Bidenin hallinon talouspolitiikkaa ja ohjasi keskustelun maahanmuuttoon. 

Väittely jatkui talousteemalla, mutta molempien ehdokkaiden vastaukset eksyivät sivuraiteille jo heti alussa. 

Harris nosti esille "Project 2025" -suunnitelman, joka on konservatiiviseen politiikkaan keskittynyt hanke, jota Trumpin hallinto tulisi voittaessaan noudattamaan. Trump kielsi jälleen osallisuutensa suunnitelmaan. 

Trumpin väittelystrategia selvisi jo alkumetreillä: hän kritisoi Harrisia voimakkaasti maahanmuutosta, sekä siitä, että mikään "Harrisin suunnitelmista ei ole hänen omansa, vaan presidentti Bidenin".

Väittely jatkui odotetusti vaalien toiseen isoon teemaan ja demokraattien suurimpaan valttikorttiin, aborttioikeuteen.

Trump väitti virheellisesti, että joissain osavaltioissa lapsen elämän päättäminen olisi laillista vielä syntymän jälkeenkin. ABC Newsin moderoijat korjasivat väitteen virheelliseksi. 

Harris argumentoi Trumpia vastaan sanomalla, ettei kenelläkään ole oikeutta määrätä, mitä nainen saa tehdä vartalollaan. 

Harris puolestaan väitti virheellisesti, että Trump toimeenpanisi maanlaajuisen aborttikiellon. Trump on sanonut, ettei tulisi toteuttamaan kieltoa, vaan jättäisi aborttiasian osavaltioiden päätettäväksi. 

Trumpin ja Harrisin väittelyn ensimmäinen sanaharkka tapahtui aborttikeskustelun aikana. Väittely toteutettiin niin, että toisen ehdokkaan mikrofoni oli suljettu toisen puheenvuoron aikana, mutta aborttikeskustelussa molempien mikrofonit olivat hetken päällä yhtä aikaa ja ehdokkaat pääsivät piikittelemään toisiaan.

Harris myös kehotti poikkeuksellisesti äänestäjiä osallistumaan Trumpin kampanjatilaisuuteen, jotta "voisitte nähdä, miten teidän ongelmistanne ei puhuta siellä". 

Maahanmuuttokeskustelussa erikoinen väite

Seuraavaksi keskustelu ohjattiin maahanmuuttoon, mutta ehdokkaat jatkoivat sivuraiteille menemistä. Väittelyn sisältö on ollut hyvin poukkoilevaa. 

Maahanmuuttokeskustelun aikana Trump esitti hyvin erikoisen väitteen, jonka mukaan Meksikon rajan yli tulevat maahanmuuttajat varastaisivat ja söisivät amerikkalaisten kotieläimiä, kuten kissoja. Moderoijat kumosivat väitteen virheelliseksi. 

Trump myös sanoi, että maahanmuuttajat lähetetään Yhdysvaltoihin vankiloista ja mielisairaaloista. Väitteelle ei ole todisteita. 

Maahanmuuttokeskustelu jatkui kysymyksellä Trumpin ehdottamasta suunnitelmasta karkottaa jo maassa olevia maahanmuuttajia. Vastauksensa aikana Trump keskittyi maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin ja kiihtyi, kun ABC Newsin toinen moderoija David Muir korjasi Trumpin väitettä siitä, että rikollisuus olisi ennätyskorkealla. 

Harris vastasi puolestaan nostamalla esiin sen, että Trump on itse tuomittu rikollinen. 

Trump vastasi sanomalla, että hänet tuomittiin virheellisesti ja Yhdysvaltain oikeusjärjestö on "aseistettu häntä vastaan".

Hyökkäykset jatkuvat

Väittely jatkui edelleen poukkoilevasti maahanmuuton, rikollisuuden ja energian teemoilla. Trump jatkoi nostamalla esiin Meksikon avoimen rajan aiheuttamia ongelmia ja kutsui Harrisia "raja-tsaariksi".

Harris puolestaan piikitteli Trumpia siitä, miten hänen entisen hallintonsa jäsenet ovat kääntäneet hänelle selkänsä. 

Esiin nousi myös tammikuun 6. päivänä tapahtunut hyökkäys Yhdysvaltain kongressitaloon. Trumpilta kysyttiin, voisiko hän nyt jälkikäteen sanoa, että hänen olisi tullut toimia toisin tuona päivänä. Trump ei vastannut kysymykseen suoraan. 

Tähän mennessä väittelyä presidentti Bidenista ei olla juurikaan puhuttu. Trump nosti hänet esiin sivulauseessa sanomalla: 

– Herättäkää Yhdysvaltain presidentti päiväuniltaan ja käskekää hänen hoitaa asia. 

Väittelyssään Bidenia vastaan Trump oli silminnähden hillitympi. Harrisia vastaan hän on kiihtynyt useaan otteeseen. 

Sodat keskustelussa

Väittelyn jatkuttua tunnin keskustelu ohjattiin Israelin ja Hamasin sotaan. Harris vastasi kysymykseen ensin korostamalla Hamasin karmeita terroritekoja, mutta puhui myös "viattomista palestiinalaisista siviileistä". 

Trump vastasi sanomalla, ettei Israelin ja Hamasin sota, eikä myöskään Ukrainan sota, olisi koskaan alkanut, jos Trump olisi ollut presidentti. 

– Tunnen Putinin erittäin hyvin, Trump sanoi. 

Trump jatkoi korostamalla vahvaa tukeaan Israelille ja sanomalla, että Harris "inhoaa Israelia". 

Trumpilta kysyttiin seuraavaksi, miten Trump lopettaisi sodat. Hän on sanonut lopettavansa Ukrainan sodan alle vuorokaudessa. 

Häneltä kysyttiin myös haluaako Trump Ukrainan voittavan. Trump ei vastannut suoraan, vaan sanoi, että "haluaa sodan vain loppuvan". 

– Tunnen myös Zelenskyin erittäin hyvin, kuten Putinin, Trump jatkoi. 

Trump syytti Bidenia siitä, ettei hän ole yrittänyt neuvotella Putinin kanssa. 

– Leikimme kolmannen maailmansodan kanssa, Trump sanoi. 

Trumpilta kysyttiin uudelleen, onko Yhdysvaltojen etu, että Ukraina voittaa. Trump vastasi, että Yhdysvaltojen etu on saada sota loppumaan. 

Harris vastasi Trumpille sanomalla, ettei Trump kamppaile Bidenia vastaan, vaan Harrisia. 

– Jos Trump olisi presidentti, Putin istuisi jo Kiovassa, Harris sanoi väittäen, että Trump auttaisi Venäjän voittoon. 

Harris piikitteli Trumpia myös siitä, miten Trump kehuu tuntevansa Putinin. 

– Hän on diktaattori, joka voisi syödä sinut lounaaksi, Harris sanoi Trumpille. 

Harris myös sanoi, että kaikki maailman johtajat nauravat Trumpille. 

Harrisilta kysyttiin, onko hän tavannut Putinia, johon Harris vastasi tavanneensa Zelenskyin viisi kertaa. 

Israelin ja Ukrainan jälkeen keskustelu siirtyi Afganistaniin. Harris sanoo edelleen tukevansa Bidenin päätöstä vetäytyä Afganistanista ja haukkui Trumpin Afganistan-politiikan. 

"En välitä mikä hän on"

Trumpilta kysyttiin seuraavaksi, miks hän väitti, ettei Harris ole afrikanamerikkalainen ja onko hänestä sopivaa kommentoida vastustajansa etnistä taustaa. 

– En välitä mikä hän on, ei minua kiinnosta! Trump vastasi. 

Harris nauroi vastaukselle ja nosti esiin Trumpin muita ihmisten ihonvärin kommentointiin liittyneitä kohuja, kuten Central Park Five -tapauksen, ja miten Trump kehotti New York Timesin etusivulla pidättämään heidät kaikki (viisi afrikanamerikkalaista miestä). 

Myöhemmin selvisi, että he olivat syyttömiä. 

Tämän jälkeen Trump ohjasi puheen jälleen Joe Bideniin ja inflaatioon. 

Harris vastasi, että haluaa ennemmin puhua omasta suunnitelmastaan Amerikalle, eikä keskittää väittelyä toisen ehdokkaan mollaamiseen. 

Terveydenhuolto ja ilmastonmuutos

Trumpilta kysyttiin, mitä hän tekisi Medicarelle. Trump sanoi pelastavansa sen. Kun häneltä kysyttiin, onko hänellä suunnitelmaa, Trump sanoi: 

– Minulla on tavallaan suunnitelma, mutta en ole presidentti nyt. 

Harris vastasi sanomalla, että Trump on yrittänyt päästä eroon Affordable Care Act -suunnitelmasta eroon 60 kertaa. 

– Terveydenhuollon tulisi olla oikeus kaikille, ei etuoikeus, Harris sanoi. 

Seuraavaksi moderoijat siirsivät keskustelum ilmastonmuutokseen. Molemmille annettiin minuutti aikaa vastata. 

Harris aloitti sanomalla, että Trump pitää ilmastonmuutosta huijauksena ja jatkoi korostamalla Bidenin hallituksen saavutuksia vihreään energiaan liittyen. 

Trump aloitti vastauksensa vähättelemällä Bidenin hallintoa ja sanoi, että Bidenin on tuhonnut Yhdysvaltain talouden, jonka hälkeen hän siirtyi syyttämään Bidenia siitä, että hän ottaisi vastaan lahjuksia Kiinalta ja Ukrainalta.

Loppupuheenvuorot 

– Olette kuulleet tänään kaksi hyvin erilaista visiota maallemme: toinen katsoo menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen, Harris aloitti loppupuheenvuoronsa. 

Harris korosti puheenvuorossaan toivoa, talouden elpymistä sekä Yhdysvaltojen merkitystä maailman mittakaavassa. 

Hän lopetti sanomalla, että hän aikoo olla kaikkien amerikkalaisten presidentti. 

Trump aloitti kysymällä, miksi Harris puhuu asioista, joita hän aikoo tehdä, kun hän voisi tehdä ne asiat nyt varapresidenttinä. 

– Hän ei ole tehnyt mitään kolmeen ja puoleen vuoteen. 

– Olemme epäonnistuneet maana, meille nauretaan ympäri maailmaa, Trump sanoi. 

Trump lopetti puheenvuoronsa negatiivisempaan nuottiin kuin Harris puhumalla kolmannesta maailmansodasta. 

– He ovat tuhonneet maamme, historian huonoin presidentti ja varapresidentti, Trump lopetti viitaten Bideniin ja Harrisiin. 

Väittelyllä valtava merkitys

Trumpin ja Harrisin kohtaaminen televisioväittelyssä voi vaikuttaa huomattavasti amerikkalaisten mielipiteisiin ehdokkaista, kertoi CNN tuoreen kyselyn perusteella.

CNN:n ja PBS-kanavan mukaan demokraattien ehdokas Kamala Harris johtaa republikaaniehdokas Trumpia kyselyssä yhdellä prosenttiyksiköllä. 

Harrisia kertoi aikovansa äänestää 49 prosenttia äänestäjiksi rekisteröityneistä, kun Trumpia äänestäisi 48 prosenttia. Trumpilla on kuitenkin tukenaan ryhmiä, joita pidetään ratkaisevina lopputuloksen kannalta marraskuun vaaleissa, PBS kertoi.

Kyselyyn osallistuneista valtaosa sanoi katsovansa ABC-kanavan televisioväittelyn, joka alkaa aamuneljältä Suomen aikaa. Vastanneista noin kolmasosa sanoi väittelyn vaikuttavan paljon siihen, mitä he ajattelevat ehdokkaista.

Väittely kestää puolitoista tuntia, ja sitä seurataan suorana ympäri maailmaa.

MTV:n kirjeenvaihtaja: "Epäonnistuminen voi olla kohtalokasta"

MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Mari Karppisen mukaan väittely on "erittäin merkittävä".

Jännitystä lisää se tosiasia, etteivät Trump ja Harris ole koskaan tavanneet kasvotusten, eivät tiettävästi edes tv-kameroiden tavoittamattomissa.

Väittely jäänee Harrisin ja Trumpin viimeiseksi ainakin näissä presidentinvaaleissa, Karppinen arvioi. 

– Epäonnistuminen voi olla kohtalokasta, siitä on kokemusta myös Joe Bidenilla, Karppinen sanoo.

Istuva presidentti ja tuolloinen demokraattipuolueen presidenttiehdokas Biden vetäytyi pitkälti surkean väittelysuorituksensa vuoksi vaaleista.

Lue myös:

    Uusimmat