Kolikonheitto ratkaisi loppupuheenvuorojen järjestyksen.
Republikaanipuolueen presidenttiehdokas ja ex-presidentti Donald Trump sekä demokraattien presidenttiehdokas ja varapresidentti Kamala Harris ottavat Suomen aikaa ensi yönä yhteen vaaliväittelyssä.
Vaaliväittely on Harrisin ja Trumpin ensimmäinen.
Toisin kuin Suomessa pidettävissä vaaliväittelyissä, on Yhdysvaltojen presidentinvaaliväittelyissä tyypillisesti tiukat säännöt, eikä tämäkään kerta ole poikkeus.
Vain sen presidenttiehdokkaan mikrofoni on päällä, jonka puheenvuoro on käynnissä. Tällä luonnollisesti pyritään estämään päälle huutelua. Vain väittelyn vetäjillä on oikeus kysyä kysymyksiä.
Aloituspuheenvuoroja ei pidetä ja loppupuheenvuorot ovat kaksi minuuttia per presidenttiehdokas.
Kummallakin ehdokkaalla on kaksi minuuttia aikaa vasta kuhunkin kysymykseen. Vastapuheenvuoroille on niin ikään varattu kaksi minuuttia. Vastauksille ja tarkennuksille on lisäksi minuutti.
Kolikolla oma roolinsa
Ennen väittelyä järjestettiin kolikonheitto, joka osaltaan määritteli Harrisin ja Trumpin seisomapaikat sekä loppupuheenvuorojen järjestyksen.
Ex-presidentti Trump voitti kolikonheiton ja päätti pitää loppupuheenvuoronsa Harrisin jälkeen. Varapresidentti Harris sai näin valita paikkansa lavalla. TV-katsojien näkökulmasta Harris seisoo oikealla, Trump vasemmalla.
Molemmille ehdokkaille annetaan kynä, paperia ja pullo vettä. Muistiinpanoja tai muita välineitä ei saa käyttää. Kampanjaväki ei saa keskustella ehdokkaiden kanssa mainoskatkojen aikana.
Yhdysvaltalaismedia ABC Newsin järjestämä väittely kestää 90 minuuttia. Väittely pidetään Philadelphiassa. Paikalla ei ole yleisöä.
Kyse on marraskuussa järjestettävien Yhdysvaltojen presidentinvaalien toisesta väittelystä.
Ensimmäisellä väittelyllä oli dramaattiset seuraukset, sillä istuva presidentti ja tuolloinen demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden vetäytyi pitkälti surkean väittelysuorituksensa vuoksi vaaleista.
Harrisin ja Trumpin vaaliväittely alkaa Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 4. Väittelyä voi seurata suorana lähetyksenä alta.
Uusimmat
-
13:15
Lähes 200 000 opettajaa erosi Venäjällä – syynä vaino: "Meidän pitäisi olla ylpeitä Putinista"
-
13:02
Nordean häiriöt verkko- ja mobiilipankissa korjattu
-
13:01
Sairaanhoitaja katsoi helsinkiläisten tietoja Apotista ilman syytä
-
12:55
Podcast: Saana Akiola kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää tv-ohjelman kuvauksissa
-
12:44
Brasiliaisvanhemmat halusivat vauvalleen historiallisen nimen – oikeus vastusti "noloa" valintaa
-
12:39
Valtteri Filppulan Jokerit-ketju selvillä
-
12:34
Tapparan riveissä kova mylläys
-
12:10
Orpo Suomen komissaarisalkusta: "Täydellinen ratkaisu"
-
12:07
Valtteri Bottakselta uusi aluevaltaus
-
12:04
Oulaisissa kadonnut mies on löytynyt
-
11:59
Henna Virkkusesta tulossa EU-komission varapuheenjohtaja
-
11:36
Neljä vangittu Lahden murhasta – yhdellä kontollaan aiempi murhatuomio
-
11:33
Olympiavoittaja Otis Davis on kuollut
-
11:30
Valokuitukaapeleita katkottu Joensuussa – poliisi: Vahingot "huomattavat"
-
11:29
Patrik Laine koki yllätyksen Montrealissa – "Erilaisia, mihin olen tottunut"
-
11:28
"Lämpötilat romahtavat selvästi" – animaatio: Näin Suomi muuttuu punaisesta siniseksi viikossa
-
11:20
Paras tapa pakata ruokaostokset kassiin: "Äitini on tehnyt näin jo 40 vuotta"
-
11:04
Kankaanpään uusnatsit oikeudessa – yksi ei peitellyt kasvojaan
-
11:04
Kokenut Susijengi-peluri lopettaa uransa
-
10:56
Rita Niemi-Mannisen perheelle takaisku koiranpennun hankinnassa: "Se oli suuri pettymys"
-
Lataa lisää