Euroopan johtajat ovat olleet koolla Lontoossa puimassa Ukrainan sodan kohtaloa ja Euroopan turvallisuutta Valkoisen talon tapahtumien jälkeen.
Britannian pääministeri Keir Starmer kutsui koolle useita valtionjohtajia puolustushuippukokoukseen Lontooseen.
MTV Uutiset seurasi tapahtumia tässä artikkelissa.
23.14: Zelenskyi: Suhteet Trumpiin voi vielä pelastaa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo uskovansa, että hän voi vielä pelastaa suhteensa Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin heidän räjähdysherkän tapaamisensa jälkeen.
Hänen mukaansa keskusteluja on jatkettava kuitenkin eri tavalla.
Ukrainan presidentti kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan toimittajille myös, että vaikka hän ei usko Yhdysvaltojen lopettavan Ukrainalle antamaansa apua – koska se auttaisi vain Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia – hän työskentelee valmistautuakseen mahdollisiin haasteisiin.
Zelenskyi sanoi lisäksi olevansa edelleen valmis allekirjoittamaan mineraalisopimuksen Yhdysvaltojen kanssa ja uskovansa, että myös Yhdysvallat on valmis siihen.
22.34: Zelenskyi: Tällaista yhtenäisyyttä ei ole nähty pitkään aikaan
Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi Euroopan johtajien huippukokouksen jälkeen Lontoossa Ukrainan kokevan vahvasti, että Eurooppa on sen tukena.
Hän ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että ”Euroopan yhtenäisyys on erittäin korkealla tasolla, jollaista ei ole nähty pitkään aikaan”.
– Me kaikki teemme Euroopassa yhteistyötä löytääksemme perustan yhteistyölle Amerikan kanssa todellisen rauhan ja taatun turvallisuuden saavuttamiseksi, Zelenskiy kirjoitti Telegramissa uutistoimisto Reutersin mukaan.
22.15: Lontoon anti: ”Puheiden tasolta tekoihin”
Lontoon huippukokouksessa sovittiin tänään sunnuntaina, että Ukraina, Ranska ja Britannia ottavat Euroopassa vetovastuun Ukrainan rauhansuunnitelmasta.
Kokouksessa mukana olleen presidentti Alexander Stubbin mukaan myös Suomi antaa oman panoksensa suunnitelman toteuttamiseen.
Britannian pääministerin Keir Stamerin mukaan tuloksista aiotaan keskustella Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa myöhemmin.
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumainen arvioi, että kokouksen jälkeen näyttää hieman enemmän siltä, että Euroopassa ollaan siirtymässä puheiden tasolta tekoihin.
– Samalla aletaan kasata Europan maista – mahdollisesti myös Kanada on mukana – halukkaiden maiden koalitiota, joka voisi olla Ukrainassa turvaamassa mahdollista rauhansopimusta. Eli näiden maiden joukkoja menisi Ukrainaan.
Puumalainen korostaa, että tässä keskustelussa ollaan vielä hyvin alkuvaiheessa.
– Yleisesti myös katsotaan, että Yhdysvaltojen osallistuminen turvatakuisiin olisi erittäin tärkeää.
Suomi tukee Stubbin mukaan rauhansuunnitelman laatimisisessa Ukrainaa, Ranskaa ja Britanniaa Norjan kanssa.
5:17Lontoon huippukokouksessa sovittiin toimista Ukrainan rauhan saavuttamiseksi.
21.21: Tusk: Ei yksimielisyyttä Venäjän jäädytettyjen varojen käytöstä
Lontoon puolustusyhteistyökokouksessa ei saavutettu yhteisymmärrystä Venäjän jäädytettyjen varojen takavarikoimisesta, sanoi Puolan pääministeri Donald Tusk kokouksen jälkeen.
Länsimaat ovat jäädyttäneet satojen miljardien edestä venäläisiä varoja Venäjän hyökättyä Ukrainaan runsaat kolme vuotta sitten.
Valtaosa varoista on kiinni eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa valtion joukkovelkakirjoissa ja suurin osa Euroopassa.
Tuskin mukaan valtaosa kokoukseen osallistuneista johtajista oli yhtä mieltä siitä, että takavarikointi olisi hyvä idea, mutta osa heistä pelkäsi mahdollisen takavarikoinnin seurauksia yhteisvaluutta eurolle ja pankkijärjestelmälle.
– Puola ajaa sitä (takavarikkoa) hyvin voimakkaasti, mutta me emme kuulu euroalueeseen. Meidän äänemme ei ole tässä keskustelussa ratkaiseva, Tusk sanoi Guardianin mukaan.
Uutistoimisto Reutersin lähteet kertoivat runsas viikko sitten, että Venäjä voisi suostua siihen, että noin 300 miljardia dollaria sen jäädytettyjä varoja käytettäisiin Ukrainan jälleenrakennukseen osana mahdollista rauhansopimusta.
Lähteiden mukaan Venäjä kuitenkin vaatii, että osa rahoista käytettäisiin Venäjän Ukrainalta valtaamilla alueilla.
Lähteiden mukaan jäädytettyjen varojen käyttö jälleenrakennukseen oli ollut esillä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä keskusteluissa.
20.05: Stubb: Suomi kantaa kortensa kekoon
Lontoon Ukraina-huippukokoukseen osallistunut presidentti Alexander Stubb sanoo, että kokouksessa otettiin askeleita oikeaan suuntaan.
Stubb kertoo STT:lle, että kokouksen paras anti oli, että nyt Ukraina, Ranska ja Britannia alkavat rakentaa rauhansuunnitelmaa yhdessä. Myös ainakin Suomi ja Norja antavat prosessiin oman panoksensa.
Stubbin mukaan Suomen rooli johtuu siitä, että Suomi on jo aiemmin esittänyt etenemiseen kolmivaiheista menettelyä.
Stubb sanoo myös, että on tärkeää jatkaa läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.
– Suomi kantaa kortensa kekoon. Tukemme Ukrainalle jatkuu vahvana, Stubb sanoi Facebook-päivityksessään.
Lue lisää: Stubb STT:lle Ukraina-kokouksen jälkeen: Rauhansuunnitelmaa aletaan rakentaa, myös Suomi antaa panoksensa
20.05: Kanadan Trudeau ehkä ainoa ei-eurooppalainen Lontoossa
Kanadan pääministeri Justin Trudeau erottui Lontoon osanottajajoukossa poikkeuksena.
Hänen uskotaan olevan ainoa ei-eurooppalainen johtaja huippukokouksessa, kertoo kanadalainen CTV News.
Sosiaalisessa mediassa julkaistussa viestissä Trudeau kirjoitti työskentelevänsä ryhmän kanssa ”oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan aikaansaamiseksi Ukrainaan – rauhan, joka takaa Ukrainan suvereniteetin ja turvallisuuden”.
Yhdysvallat ei osallistunut kokoukseen.
Trudeaun odotettiin tapaavan Britannian pääministeri Keir Starmer kahdenkeskisesti huippukokouksen jälkeen.
Lue myös: Ukrainan presidentti Zelenskyi tapasi kuningas Charlesin
19.35: Britannian pääministeri: Ei enää puheita vaan tekoja
Britannian pääministeri Keir Starmer lupaa Ukrainalle vajaan kahden miljardin euron rahoituksen yli 5 000 ilmatorjuntaohjuksen ostoon. Hänen mukaansa ohjukset valmistetaan Belfastissa Pohjois-Irlannissa.
Jo aiemmin Britannia kertoi erillisestä, liki kolmen miljardin euron arvoisesta lainasta Ukrainan puolustuksen tukemiseen.
Starmer totesi Lontoossa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Ukrainan suhteen enää ei ole aikaa puheille vaan nyt tarvitaan tekoja.
Hänen mukaansa suunnitelmissa on koota "halukkaiden liittouma" toimeenpanemaan mahdollista Ukrainan rauhansopimusta. Britannialla on siinä johtava rooli.
Starmer sanoi, että Venäjänkin on lopulta oltava mukana sopimuksessa, mutta se ei voi sanella ehtoja.
Toimittajien kysyessä häneltä siitä, voisiko hän sulkea pois sodan Venäjän kanssa, hän vastasi tekevänsä kaikkensa rauhan säilyttämiseksi.
Hän sanoi, ettei hyväksy sitä, että Yhdysvallat on Donald Trumpin aikana epäluotettava liittolainen.
Starmer totesi viestipalvelu X:ssä, että "tämä hetki täytyy kohdata yhdessä, turvata paras lopputulos Ukrainalle ja suojella Euroopan turvallisuutta".
Tekstiä korjattu kello 20.12. Starmerin mukaan Britannialla on rauhansuunnitelman laatimisessa johtaja rooli, ei YK:lla.
19.21: Naton Rutte: Odotan ilmoituksia puolustusmäärärahojen korotuksista
Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoo odottavansa Naton jäsenmailta lisää ilmoituksia puolustusmäärärahojen korotuksista tämänpäiväisen kokouksen jälkeen.
Hän kertoi kuulleensa kokouksessa lisää lupauksia, mutta jätti niistä kertomisen valtioille itselleen.
Hänen mukaansa Euroopan maiden on oltava valmiita auttamaan Ukrainan turvatakuissa siinä vaiheessa, kun rauhansopimus sovitaan.
19.44: MTV Uutiset Britanniassa: Zelenskyi pääsi Lontoossa Euroopan halaukseen
Britannia, Ranska ja Ukraina ovat laatineet Lontoossa suunnitelmaa rauhan aikaansaamiseksi.
Huippukokouksessa on ollut paikalla myös muiden Euroopan maiden johtajia mukaan lukien presidentti Alexander Stubb sekä Naton pääsihteeri Mark Rutte.
Kokousta isännöineen Kier Starmerin mukaan tuloksista on tarkoitus keskustella Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.
Kokousta seurannut MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen kertoo, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi otettiin huippukokouksessa vastaan huomattavan lämpimästi.
– Kokousisäntä, Britannian pääministeri Keir Starmer, otti Zelenskyin lämpimään halaukseen hänen tänne saapuessa ja tuki on ollut huomattavaa muiltakin Euroopan johtajilta.
– Kokouspaikan ulkopuolella oli lisäksi brittien mielenosoitus Ukrainan tueksi tänään, kun Zelenskyi saapui kokoukseen, Puumalainen kertoi Seitsemän uutisissa.
Kokouksessa oltiin Puumalaisen mukaan yksimielisiä siitä että, että Ukrainaan tarvitaan kestävä rauha, joka kunnioittaa Ukrainan alueellista suvereniteettia. Asiasta informoi toimittajia kokouksessa ollut Stubb.
Lisäksi Ukrainan tukea on vahvistettava, jotta sen neuvotteluasema lujittuu.
– Tarvitaan myös rauhansuunnitelma. Sitä alkavat nyt valmistella Ranska, Britannia ja Ukraina yhdessä, ja mahdollisesti muutamat muut maat tukevat valmistelua.
4:03Ukrainan rauhansuunnitelmaa työstettiin Lontoon huippukokouksessa, MTV Uutiset oli paikalla
18.52: Von der Leyen: Ukraina muutettava teräspiikkisiaksi
EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan Eurooppa pitää uudelleenaseistaa kiireellä. Komissio esittää asiasta suunnitelman ensi torstain Eurooppa-neuvoston kokouksessa.
Hän kommentoi asiaa Lontoon puolustusyhteistyökokouksen jälkeen.
Von der Leyenin mukaan uudelleenaseistaminen tarkoittaa muun muassa puolustusinvestointien lisäämistä pitkäksi ajaksi.
– Geostrategisessa ympäristössä, jossa elämme, on varauduttava pahimpaan ja siksi tehostettava puolustusta, hän perusteli.
Ukraina tarvitsee hänen mukaansa kattavat turvatakuut.
– Eurooppalaisten on tehtävä työtä sen eteen, että Ukraina muutetaan teräspiikkisiaksi, jota miehittäjä ei pysty nielemään, Von der Leyen sanoi Britannian entisen pääministerin Boris Johnsonin parin päivän takaisia muotoiluja lainaten.
Johtajien keskusteluja Von der Leyen kutsui hyviksi ja suoriksi.
– Haluamme Yhdysvaltain tietävän, että Eurooppa on valmis puolustamaan demokratiaa, hän totesi lisäksi Lontoossa.
18.51: Stubbin info peruttu
Presidentti Alexander Stubbin oli määrä pitää illalla suomenkielinen info, mutta se on peruttu.
MTV Uutisten tietojen mukaan Stubb ei ehdi pitää tiedotustilaisuutta, koska hänen on kiirehdittävä lennolle.
17.44: Stubb peräänkuulutti malttia
Presidentti Alexander Stubb sanoi BBC:n haastattelussa, että transatlanttinen yhteistyö elää ja hengittää yhä. Epäilykset Yhdysvaltojen halusta seistä Ukrainan ja Euroopan rinnalla ovat voimistuneet presidentti Donald Trumpin ja presidentti Volodymyr Zelenskyin epäonnistuneen tapaamisen jälkeen.
Stubb peräänkuulutti Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteisiin malttia.
– Hengitä syvään. Mene avantoon, mene saunaan, mietiskele, hän kuvaili tilanteessa tarvittavaa asennoitumista.
Stubb kiitti Britannian pääministerin Keir Starmerin ehdotusta. Starmerin mukaan Britannia, Ranska ja Ukraina laativat suunnitelmaa taistelujen lopettamiseksi. Mukana voisi mahdollisesti olla myös pari muuta maata.
– Minusta idea on loistava, sanoi Stubb BBC:lle.
17.13: Zelenskyi: Vain Putin on kiinnostunut sodan jatkamisesta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo tavanneensa Lontoossa Italian pääministerin Giorgia Melonin, jonka tarkoituksena on laatia yhteinen suunnitelma Venäjän ja Ukrainan välisen sodan lopettamiseksi.
– Kukaan muu kuin [Vladimir] Putin ei ole kiinnostunut sodan jatkamisesta. On siis tärkeää säilyttää yhtenäisyys Ukrainan ympärillä ja vahvistaa valtiomme asemaa yhteistyössä liittolaisten – Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen – kanssa, Zelenskiy kirjoitti Telegramissa.
– Ukraina tarvitsee rauhaa, jota tukevat luotettavat turvatakuut, hän sanoi.
16.35: Starmer: Suunnitelma tekeillä
Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan Britannia, Ranska ja Ukraina sekä mahdollisesti pari muuta maata laativat parhaillaan suunnitelmaa taistelujen lopettamiseksi.
– Sen jälkeen keskustelemme suunnitelmasta Yhdysvaltojen kanssa, Starmer sanoi BBC:n haastattelussa.
Suunnitelmaa on pohjustettu Ranskan presidentin Emmanuel Macronin, Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa, Starmer sanoi.
Haastattelussa Starmer sanoi, ettei kukaan halua nähdä sen kaltaista yhteenottoa, joka Zelenskyin ja Trumpin välillä Valkoisessa talossa nähtiin.
– Minusta on selvä, että hän (Trump) haluaa kestävän rauhan, Starmer sanoi.
Starmerin mukaan kestävän rauhan kannalta on välttämätöntä, että Ukrainalla on voimaa jatkaa taistelua ja käydä neuvotteluja vahvasta asemasta. Turvatakuihin tarvitaan Euroopan osuus ja Yhdysvaltojen varmistus.
– Vaarana on, että (Venäjän presidentti Vladimir) Putin palaa takaisin, jos hän saa tilaisuuden. Siksi olen keskittynyt niin paljon siihen, mitä turvatakuu sisältää, Starmer sanoi.
16.10: Puola: Käytämme suhteitamme saadaksemme USA:n Ukrainan tueksi
Puolan pääministeri Donald Tusk sanoo maansa voivan käyttää hyviä Yhdysvaltain-suhteitaan kääntääkseen Yhdysvallat enemmän Ukrainan tueksi.
Puola on Yhdysvaltojen läheinen liittolainen. Lisäksi se on Naton mallioppilas ja käyttää puolustusmenoihinsa lähes Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaatimat viisi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseensa.
Tuskin mukaan Puolaa kuunnellaan Yhdysvalloissa korkeiden puolustusmenojen ja hyvien suhteiden vuoksi.
16.00: Seuranta alkaa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvattiin astelemassa sisään kokouspaikalle.
Aiemmin kerrottiin, että Britannia, Ranska ja Ukraina laativat keskenään suunnitelmaa taistelujen lopettamiseksi.
Lue myös: Kirjeenvaihtajan kommentti: Lontoosta alkaa tänään isojen panosten viikko
Euroopan vastattava turvallisuudestaan itse
Starmer isännöi tänään iltapäivällä ja illalla Volodymyr Zelenskyitä ja neljäntoista muun maan johtajaa. Kokouksessa ovat mukana valtionjohtajien lisäksi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa ja Naton pääsihteeri Mark Rutte. Suomea edustaa presidentti Alexander Stubb.
Kokousta varjostaa perjantain ilmiriidaksi ryöstäytynyt tapaaminen Zelenskyin ja Donald Trumpin välillä Valkoisessa talossa. Tunnelma kokouksen alla on vahvasti se, että Euroopan pitää ottaa nyt vastuu Ukrainan rinnalla seisomisesta, sillä Yhdysvaltoihin ei voi siinä suhteessa enää luottaa.
Presidentti Stubbin oli määrä pitää illalla suomenkielinen info, mutta se on peruttu. Stubb ei ehdi pitää tiedotustilaisuutta, koska hänen on kiirehdittävä lennolle.