EU aikoo kouluttaa 15 000 ukrainalaista sotilasta, myös Suomi mukana hankkeessa

2:00:26img
Video: Katso ulkoministeri Pekka Haaviston tiedotustilaisuus
Julkaistu 17.10.2022 15:36(Päivitetty 17.10.2022 19:48)

MTV UUTISET – STT

EU on päättänyt perustaa ohjelman ukrainalaisten sotilaiden kouluttamiseksi. Tarkoitus on kouluttaa noin 15 000 sotilasta. Asiasta päättivät Luxemburgissa tänään kokoontuneet EU-maiden ulkoministerit.

Koulutusmission budjetti ensimmäisille kahdelle vuodelle on noin 105 miljoonaa euroa, ja toiminnan on tarkoitus käynnistyä ensi kuussa.

Kouluttamisen on tarkoitus tapahtua Puolassa ja Saksassa.

Suomi tukee koulutusmissiota. Luxemburgin kokouksessa Suomea edustaneen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan nyt täytyy katsoa kotimaassa, miten Suomi voi operaatioon osallistua.

– Uskaltaisin arvata, että Suomi tulee myöskin tähän koulutusmissioon osallistumaan. Millä laajuudella, monenko hengen voimin ja millä materiaaleilla, se täytyy vielä tarkastaa. Tämä on nyt juuri perustettu, Haavisto sanoi kokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Jotkin jäsenmaista ovat jo kouluttaneet ukrainalaissotilaita esimerkiksi käyttämään länsimaisia asejärjestelmiään. EU:n ulkopuolisista maista Yhdysvallat, Britannia ja Kanada ovat jo kouluttaneet tuhansia ukrainalaissotilaita.

Suomalaisia kouluttajia on tähän mennessä osallistunut yhteen ukrainalaissotilaiden koulutustehtävään Britanniassa.

– Tässä on ehkä EU herännyt myöskin, kun Britannia on ehtinyt edelle. On ihan hyvä hetki ja hyvä aika EU:lla käynnistää tällainen koulutustoiminta, Haavisto sanoi.

Uusi apupaketti Ukrainalle

Lisäksi EU:n ulkoministerit päättivät Haaviston mukaan 500 miljoonan euron lisätuesta Ukrainalle rauhan rahastosta.

Haavisto sanoi kertoneensa kokouksessa, että Suomelta on menossa Ukrainaan yhdeksäs apupaketti. 

Haavisto myös totesi, että kaikki Iranin antama tuki Venäjälle on tuomittavaa. Iranilaisvalmisteisia lennokkeja on käytetty siviilejä vastaan.

– Tästä on Irania kovisteltu, pyritty selvittämään asetoimitusten määrää ja alkuperää. Iran on toistaiseksi kiistänyt lennokkien toimitukset. Suuri kysymys on, että mistä niitä sitten ilmestyy, jos ne eivät tule Iranin varastoista, Haavisto totesi.

Haaviston mukaan kokouksessa keskusteltiin, että lennokkien reitti tulisi varmistaa tarkoin.

– Iranissahan on monta turvallisuustoimijaa, olisi tärkeää kohdistaa moite oikeaan tahoon. Uskon, että sanktiot voivat tulla vastaan myös tässä asiassa.

Kuleba puhui kokouksessa pommisuojasta Ukrainasta

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba osallistui kokoukseen sen alussa etäyhteyden välityksellä pommisuojasta Ukrainasta. Haavisto kuvaili hetkeä dramaattiseksi.

– Ensin oli vaikea saada yhteyttä. Hän joutui turvallisuustilanteen vuoksi puhumaan pommisuojasta sieltä. Lopulta saatiin yhteys, Haavisto kertoi.

Haaviston mukaan Kuleba painotti EU:n Ukrainalle antaman tuen merkitystä ja nosti esiin erityisesti talvivarusteet, joille on kova tarve säiden kylmetessä.

Juttua päivitetty kello 15.53. Päivitetty ulkoministeriön tuorein arvio tiedotustilaisuuden alkamisajasta.

Juttua päivitetty kello 17.00: Päivitetty uusin tieto tiedotustilaisuuden alkamsesta.

Juttua päivitetty kello 19.45. Lisätty muun muassa Dmytro Kulebaa käsitelevä osuus.

Tuoreimmat aiheesta

Pekka Haavisto