Suorassa lähetyksessä yllätetty Roope Salminen kertoo pikahahmostaan: ”Täysin älytön ideahan se on”

soteveteraani roope salminen
Julkaistu 23.11.2018 15:52
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Roope Salmisen pikahahmo äänestettiin voittoon.

Katso videolta, millaisia pikahahmoja näyttelijät tekivät.

Putouksen edellisessä lähetyksessä nähtiin legendaarinen Pikahahmot-tulikoe. Myös juontaja Roope Salminen joutui luomaan hahmon.

– Olin ajatellut, että kun näyttelijöitä on nyt yksi enemmän kuin viime kaudella, en joutuisi hahmoa tekemään. Tuli oikeasti vähän yllätyksenä, että jouduin tekemään sen, Salminen kertoo.

Salmisen mukaan hänen edellinen pikahahmonsa, kahdeksannella kaudella esiintynyt Sössösusse on yksi kaikkien aikojen huonoimpia hahmoja. Tällä kertaa hänen tavoitteenaan oli tehdä parempi hahmo.

LUE MYÖS: Roope Salminen muistelee ensimmäistä rooliaan: ”En ole ikinä sen jälkeen näytellyt paremmin”

Kun Salminen lähti lavalta luomaan hahmoa, hän nappasi ensiksi parran ja silmälapun. Sitten hän näki puvun ja sai ajatuksen Sote-veteraanista.

– Täysin älytön ideahan se on, mutta tuli siinä pari hauskaa vitsiä. Olen ihan tyytyväinen suoritukseeni.

Studioyleisö äänesti Sote-veteraanin illan parhaaksi pikahahmoksi. Hahmoa hehkutettiin myös sosiaalisessa mediassa.

Salminen kertoo, että hänellä ja Ernest Lawsonilla on leikkimielinen kilpailu siitä, kumpi on huonompi tekemään pikahahmoja. Salmisen mielestä Lawsonin kahdeksannen kauden luomus, Teuvo Hakkarainen -niminen kala on kaikkien aikojen huonoin hahmo. Lawsonin mielestä taas Salmisen Sössösusse on huonompi.

– Erkulle vaan terveisiä, että siinähän teet perässä, jos vielä yksi kausi saadaan yhdessä tehdä. Rima on asetettu nyt siihen, että Erkun melkein pitäisi voittaa seuraavaksi.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Tuoreimmat aiheesta

Putous