Super, Tehy ja Erto kaavailevat työtaistelutoimia yksityiselle sosiaalipalvelualalle

TEHY_AOP
Toteutuessaan työtaistelutoimet koskisivat esimerkiksi yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. All Over Press
Julkaistu 20.06.2022 10:25(Päivitetty 20.06.2022 10:36)

MTV UUTISET – STT

Ammattiliitot Super, Tehy ja Erto kokoontuvat tänään ja huomenna keskustelemaan ja päättämään yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevista työtaistelutoimista. 

Toteutuessaan toimet koskisivat esimerkiksi yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Työtaistelutoimilla halutaan vauhdittaa neuvotteluja Hyvinvointiala Halin kanssa, jotka eivät liittojen mukaan ole edenneet toivotusti. Neuvotteluja vaikeuttavat liittojen mukaan myös työnantajaliiton tekemät merkittävät heikennysesitykset.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoitti vuorostaan julistavansa yksityiselle sosiaalipalvelualalle ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Kielto alkaa vuorokauden vaihtuessa tiistaina ja on voimassa toistaiseksi. 

Myös sosiaalialan korkeakoulutettujen järjestö Talentia on päättänyt ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä olevien jäsentensä osalta.

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut