Kunta-alan uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa – tästä on kyse

1:00img
Hoitoalan työntekijät jakoivat palkkatietonsa kaikkien nähtäväksi – hoitajan tilipäivästä syntyi ilmiö
Julkaistu 21.03.2022 05:55(Päivitetty 21.03.2022 08:16)

MTV UUTISET – STT

Kunta-alan uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa tänään. Kielto on voimassa sunnuntaihin asti. Kiellon ulkopuolelle rajataan työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle.

Syy ylityö- ja vuoronvaihtokiellolle on työmarkkinaneuvotteluiden kariutuminen.

Työntekijöitä edustavien Jukon, Jytyn ja JHL:n sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) välistä riitaa on yritetty sovitella tuloksetta jo aiemmin.

Keskeiset kiistakysymykset liittyvät palkkoihin. Hoitajat, varhaiskasvatuksen opettajat ja muut kunta-alan työntekijät vaativat tuntuvia palkankorotuksia.

KT:n edustajan mukaan vaatimukset ovat täysin ylimitoitettuja.

Työnantajapuolen laskelmien mukaan koko kunta-alaa koskevien palkkaohjelmien rahoitustarve olisi yhteensä yli 12 miljardia euroa viiden vuoden aikana. Toteutuessaan ne nostaisivat työvoimakustannuksia lähes 20 prosenttia.

Korjaus klo 8.16: Tehy ja Super eivät ole mukana, kuten jutussa aiemmin luki.

Tuoreimmat aiheesta

Työmarkkinat