Työnantajapuolen mukaan Finnairin lentäjien keskipalkka noin 155 000 euroa vuodessa.
Lentoyhtiö Finnairia edustava Palvelualojen työnantajat Palta pitää Finnairin lentäjien vaatimuksia kohtuuttomina.
Lentäjiä edustaa Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL).
– SLL on vaatinut jopa yli 10 prosentin palkankorotuksia näissä työehtosopimusneuvotteluissa, sanoo Paltan neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield STT:lle.
Paltan laskelmien mukaan SLL:n kaikkien tavoitteiden kustannusvaikutus on selkeästi tätäkin suurempi. Palkan suuruuden lisäksi työehtosopimusneuvotteluissa voidaan sopia esimerkiksi työvuorosuunnittelusta, työajoista ja eläkkeistä, joista voi tulla omat kulunsa.
Wiik-Blåfieldin mukaan SLL on esittänyt hyvin laajoja ja kustannusvaikutukseltaan erittäin kalliita tavoitteita.
Hän sanoo, että SLL:n laskelmien mukaan SLL:n tavoitteiden ja palkankorotusvaateiden kustannusvaikutus puolentoista vuoden sopimuskaudelle olisi lähes 20 prosenttia. Paltan mukaan kustannusvaikutus olisi jopa merkittävästi suurempi.
Wiik-Blåfieldin mukaan SLL ei ole kyennyt tekemään minkäänlaisia kompromisseja myöskään näissä muissa tavoitteissa.
– Siellä on pöydällä heidän alkuperäiset tavoitteensa, joista he eivät ole suostuneet joustamaan käytännössä yhtään.
SLL ja Palta ovat neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta elokuusta lähtien. Sopimukseton tila alkoi syyskuun lopussa, ja valtakunnansovittelijan johdolla työriitaa alettiin selvittää marraskuussa.
Viime viikolla kaksi lakkoa
Nyt Palta tuo julkisuuteen lentäjien palkkatason, jota Finnair ei aiemmin halunnut avata. Paltan mukaan lentäjien keskipalkka on noin 155 000 euroa vuodessa. Palkassa on mukana lisät, mutta ei matkatyöhön liittyvät päivärahat.
Paltan mukaan kapteenien keskipalkka on vuodessa reilut 200 000 euroa ja perämiesten puolestaan vajaat 100 000 euroa. Enimmillään lentokapteenille on Paltan mukaan maksettu noin 340 000 euroa vuodessa.
Viime viikolla lentäjillä oli kaksi päivän mittaista lakkoa, joiden vuoksi Finnair perui yhteensä noin 300 lentoa.
Sovitteluun ei edellytyksiä
Työriita on tällä hetkellä pattitilanteessa. Maanantaina SLL hylkäsi valtakunnansovittelijan toisen sovintoehdotuksen, minkä jälkeen valtakunnansovittelija totesi, ettei sovittelun jatkamiseen ole näillä näkymin ole edellytyksiä.
STT ei ole toistaiseksi tavoittanut SLL:ää kommentoimaan lentäjien palkkoja ja neuvottelutilannetta.
– Sopimusneuvotteluita on käyty elokuusta lähtien, emmekä ole päässeet niissä yhteisymmärrykseen keskeisistä työsuhteisiin, työssäjaksamiseen ja elämänhallintaan vaikuttavista seikoista. Katsomme edelleen, että sovintoehdotus jätti liikaa keskeisiä seikkoja työryhmissä ratkaistaviksi, kommentoi SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto tiedotteessa maanantaina.
Vaikka sovittelu ei jatku, osapuolet voivat halutessaan neuvotella keskenään.
Wiik-Blåfield sanoo, että tällä hetkellä Paltan ja SLL:n välille ei ole sovittu neuvotteluita.
SLL sanoi tiedotteessaan maanantaina, että se on valmis keskeyttämään lentäjien käynnissä olevan varallaolokiellon joulun ajaksi neuvottelurauhan varmistamiseksi.
Palta ei ole tarttunut tähän.
– SLL on ehdottanut vain osittaista luopumista työtaistelutoimista, ja sekin on ollut ehdollinen tarjous. Eli se ei ole ollut pelkkä kädenojennus.
Wiik-Blåfield sanoo, että SLL olisi joka tapauksessa pitämässä voimassa ylityö-, vapaapäivätyö- ja reservihakukiellot, jotka ovat olleet voimassa jo marraskuun alusta saakka.
Hän tuo esiin, että kaikki nämä työtaistelutoimet häiritsevät joulunajan lentoliikennettä, mistä kärsivät lentomatkustajat ja muut sivulliset.
Lue myös: Suomen Liikennelentäjäliitto SLL on hylännyt sovintoesityksen
Juttua päivitetty kauttaaltaan 18.12.2024 kello 18.51.