Joonas Nordman show'n viimeisessä jaksossa vieraana nähtiin juontaja ja näyttelijä Susanna Laine.
Muun muassa MTV3:n Tuttu Juttu Show'n ja Ylen Puoli seitsemän -ohjelman juontajana tunnettu Susanna Laine nähtiin Joonas Nordmanin vieraana lauantaina 30.5.
Laine kertoi, että hän on aina ollut yrittäjähenkinen ja kunnianhimoinen. Lukion jälkeen Laine muutti Seinäjoelta Helsinkiin ja otti laulutunteja päästäkseen mukaan teatterimusikaaleihin.
– Lauluopettaja sanoi minulle, että minulla on mielettömän hyvä äänimateriaali. Katoin sitten kotona sanomalehdestä, että Savonlinnan oopperajuhlat hakevat laulajia.
Laine päätti hakea mukaan ja iloitti itsensä koelauluihin.
– Kun vuoroni tuli huomasin olevani jumalattoman isossa konserttisalissa hupparissa ja leviksissäni kun muilla hakijoille oli iltapuvut päällä. Minua säesti pianisti ja seitsemän raatilaista arvioi minua, Laine kertoo.
– Minussa on aina ollut sellaista pohjalaista yritteliäisyyttä, Laine naurahti.
Katso videolta, pääsikö Laine esiintymään oopperajuhlille koskaan?