Susanna Penttilä lensi Etelä-Afrikkaan ja sai osakseen kritiikkiä – totuus koronatilanteesta selvisi vasta maassa: "En olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt"

Susanna Penttilä (1)
Julkaistu 08.12.2021 19:00
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Etelä-Afrikasta työmatkalta Suomeen palannut Susanna Penttilä kertoo reissustaan.

Itsenäisyyspäivänä takaisin Suomeen Etelä-Afrikan työreissulta palannut yrittäjä Susanna Penttilä kertoo MTV Uutisille matkastaan, joka on saanut sosiaalisessa mediassa aikaan kohua. Penttilä julkaisi aiemmin Instagramissa kuvan reissultaan, mikä sai seuraajat ihmettelemään.

Monet kommentoivat kuvaa ihmetellen, miksi Penttilä matkusti kohteeseen, josta kerrotaan levinneen uusi omikron-koronavirusmuunnos. Penttilä kertoo, että matkalle lähtiessä maan koronavirustilanne oli ollut hyvä.

– Kun matkustin maahan, siellä oli tilanne hyvä. Se oli turvallinen maa matkustaa koronan osalta. Koin silloin, että on turvallista lähteä sinne. Kyllähän ihmiset ovat matkustaneet sillä hetkellä ympäri maailmaa. En ole tätä tahallani tehnyt, Penttilä kertoo.

"Minua testattiin joka toinen päivä"

Matkan aikana hänelle alkoi avautua maailman tilanne uutisten kautta.

– Laitoin someen ensimmäisen kuvan perjantaiaamulla ja illalla, kun avasin uutiset, niin tiesin, mikä tilanne on maailmalla.

Lue myös: Selviytyjissä nähtiin yksityiskohta, joka sai katsojat epäilemään huiputusta – Susanna Penttilä paljastaa nyt, mistä on kyse

– En olisi laittanut someen, että olen Etelä-Afrikassa, jos olisin tiennyt, että se aiheuttaa ihmisissä halua arvostella. En myöskään olisi lähtenyt matkalle työni puolesta, jos olisin tiennyt.

Penttilä kertoo olleensa koko reissunsa ajan maaseudulla täysin omassa rauhassa. Hän ei kuitenkaan voi paljastaa työnsä sisällöstä enempää.

– Asuin maaseudulla kuplassa ja minua testattiin joka toinen päivä. Jos luki uutisia, niin sitten jännitti, mutta ei muuten tullut mitään pelkoa. Tunsin oloni siellä turvallisemmaksi kuin täällä Suomessa. En käynyt kaupassa tai missään. Olin oikeasti vain maaseudulla.

"Mielestäni on myös kohtuutonta Etelä-Afrikan maata kohtaan tämä kritiikki"

Yrittäjänä työskentelevää Penttilää alkoi harmittaa paikallisten kollegoiden puolesta.

– Kyllä minulla on empatiat maaseudulla olevia yrittäjiä kohtaa, kun suljetaan lentoja. Ei sillä pysty sitä virusta estämään, kun se on jo muutenkin levinnyt ympäri maailmaa. Mielestäni on myös kohtuutonta Etelä-Afrikan maata kohtaan tämä kritiikki.

Penttilä kertoo päässeensä testeihin useita kertoja matkan varrella Suomeen.  

– Testattiin monta kertaa ja lentokentällä mitattiin kuumetta moneen otteeseen. Oli ihan jäätävät turvatoimet. Oli turvallista lentää, kun matkustajia testattiin paljon. Sain myös koneessa istua yksin kolmipaikkaisella rivistöllä.

Suomen päässä olisi testitoimenpiteissä vielä parantamisen varaa viiden päivän karanteenissa olevan Penttilän mukaan.

– Suomen testialueella olisi vain pystynyt kävelemään ohi. Suomalaiset ovat niin tunnollisia, että menevät testiin ja niin menin minäkin. Suomen päässä voitaisiin olla vähän tiukempia näissä testauksissa. Eihän siellä kukaan tarkista. Luotetaan vaan, että olemme tunnollisia.

Tuoreimmat aiheesta

Susanna Penttilä