Susannan perhe jäi täpärästi lennolta Helsinki-Vantaan jättiruuhkan vuoksi: "Kone näkyi vielä ikkunasta"

Helsinki-Vantaan lentoasemalla varhain aamulla matkatavaroiden kuljetuksessa ilmennyt vika on aiheuttanut harmia monille matkustajille.

Finavian mukaan lähteviä matkatavaroita kuljettavaan järjestelmään tuli tietotekninen häiriö aamuneljältä. Vian kestosta ei ole toistaiseksi arviota.

Helsingistä Espanjaan perheensä kanssa aamulla suunnannut Susanna tuli kentälle kaksi tuntia ennen lentonsa lähtöä, mutta perhe jäi täpärästi pois kyydistä.

Hänen mukaansa jonoa oli kertynyt runsaasti jo puoli viiteen mennessä aamulla.

– Jonotimme ensin ainakin kaksi tuntia yhdessä jonossa ja sitten vielä turvatarkastuksessa.

Susanna kertoo yrittäneensä lopulta juosta perheensä kanssa lentokoneeseen, jonka lähtöä oli jo hieman lykätty.

– Kun päästiin lähtöportille, kone näkyi vielä ikkunasta, mutta meitä ei päästetty enää koneeseen.

Susanna perheineen joutui ostamaan uudet lentoliput, sillä heidän käyttämä lentoyhtiö ei suostunut korvaamaan aiempia lippua, sillä ruuhkan syy ei johtunut lentoyhtiöstä.

Ongelmia aiheutti vielä se, että perheen matkatavarat oli jo lähtöselvitetty aiemmalle lennolle ja lojuivat lähtöaulassa muiden matkatavaroiden joukossa.

– Aika kauan jouduimme hakemaan apua, että saimme laukkumme takaisin uutta lentoa varten.

Lue myös:

    Uusimmat