Suurten kaupunkien opetuksesta vastaavat johtajat eivät kannata siirtymistä etäopetukseen maanantaina.
Kannanoton ovat allekirjoittaneet Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun, Turun, Jyväskylän, Lahden ja Porin johtajat.
Sosiaali- ja terveysministeriö on ehdottanut koulujen kevätlukukauden aloittamista etäopetuksella vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi.
Kannanoton mukaan aikataulu on tiukka eikä etäopetuksen merkittävästä hyödystä ole esitetty perusteita.
– Sitä vastoin etäopetuksesta aiheutuvat haitat lasten ja nuorten oppimiseen ja hyvinvointiin ovat melkoisen suuria, opetuksesta vastaavat johtajat sanovat tiedotteessa.
Etäkoulun tulee olla keinoista viimeinen, kannanotossa sanotaan. Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin voidaan siirtyä jo nyt tarvittaessa, jos yksittäisen luokan tai koulun tilanne niin vaatii. Lisäksi kouluissa noudatetaan terveysturvallisuusohjeita.
Aamulehden mukaan suurten kaupunkien sivistyspalveluiden johtajat keskustelevat aiheesta perjantaina opetusministeri Li Anderssonin (vas.) kanssa.
Kannanotosta kertoi aiemmin muun muassa Aamuset.