Keskustelu koulujen mahdollisesta siirtymisestä etäopetukseen kevätlukukauden aluksi on saanut voimakkaita äänenpainoja puolesta ja vastaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdotti tällä viikolla, että koulut siirtyisivät etäopetukseen 4. luokasta ylöspäin vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
Etäopetus ei siis koskisi 1.–3.-luokkalaisia, eritysopetuksessa olevia, eikä varhaiskasvatusta.
Hallituksen koronaministerityöryhmä kokoontuu iltapäivällä pohtimaan STM:n ehdotusta, mutta mahdollinen päätös pitäisi tehdä pikaisesti, sillä kevätlukukausi alkaa monin paikoin maanantaina.
Seinäjoella ja Kuopiossa koululaiset ovat jo palanneet opinahjoon.
Lue myös: Koronaministeriryhmä kokoontuu – etäopetukseen siirtyminen vastatuulessa
Etäkoululle laajaa vastustusta
STM:n ehdotus on saanut paljon vastustusta. Muun muassa opetusministeri Li Andersson (vas.) on todennut, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tulisi olla viimesijaisia.
Etäkoulun vastustajien joukkoon ovat liittyneet myös muun muassa valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.), ympäristöministeri Emma Kari (vihr.), lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sekä joukko lastentautien ylilääkäreitä.
Lue myös: Päätoimittajan kommentti: Aikooko sosiaali- ja terveysministeriö kaapata vallan – ja ajaa Suomea lockdowniin?
Lisäksi yhdeksän suuren kaupungin opetustoimesta vastaavat johtajat ovat ilmaisseet kannanotossaan, etteivät he puolla etäopetukseen siirtymistä.
Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun, Turun, Jyväskylän, Lahden ja Porin johtajat toteavat, että aikataulu on tiukka ja ettei etäopetuksen merkittävästä hyödystä ole esitetty perusteita.
OAJ kannattaa etäopiskelua
Sen sijaan Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kannattaa STM:n ehdotusta aloittaa lukuvuosi etäopiskeluna.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen katsoo, ettei mitään muuta keinoa enää ole, vaan etäopetukseen siirtyminen on ”välttämätöntä turvallisuuden ja terveyden vuoksi.”
Lue myös: OAJ:n Luukkainen tyrmistyi 1.–3.-luokkalaisten jättämisestä etäopetuksen ulkopuolelle: "Kuka ottaa vastuun?"
Hän myös kritisoi sitä, etteivät 1.–3.-luokkalaiset kuuluisi mahdollisen etäopetuksen piiriin.
Luukkaisen mukaan on mahdollista, että lähiopetuksessa olevat erityisluokat ja 1.–3.-luokkalaiset toisivat tartunnan samoihin perheisiin, joissa vanhemmat oppilaat ovat etäkoulussa.
– Jos taudin tarttuvuus on tätä luokkaa kasvamassa, niin väline on torso, jos kaikki luokat eivät ole mukana, Luukkainen kommentoi torstaina MTV Uutisille.
Katso alla oleva video: Etäopetus on viimeisin rajoituskeino, sanoo opetusministeri Li Andersson. Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:26
Nämä tahot voivat päättää etäopiskeluun siirtymisestä
Keskustelussa mahdollisesta etäkoulusta ihmetystä on aiheuttanut se, miksi oppilaat tulisi siirtää kotiin opiskelemaan, mutta esimerkiksi baarit saavat olla auki, vaikka tosin niidenkin aukioloa on rajoitettu.
Myös opetusministeri Andersson nosti tämän esiin MTV Uutisten haastattelussa.
– Nythän meillä Suomessa on tilanne, että baarit ovat edelleen auki kello 17 asti päivisin. En itse pidä sellaista tilannetta mahdollisena, että aikuiset ja täysikäiset nuoret voisivat mennä päivisin kapakkaan ryypiskelemään, mutta lapset ja nuoret eivät voisi samaan aikaan mennä kouluun opiskelemaan, Andersson kommentoi keskiviikkona MTV Uutisille.
Myös lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen totesi MTV Uutisille pitävänsä absurdina sitä, että "aikuiset saavat istua baarissa, mutta lapset eivät saa mennä kouluun".
Lue myös: Suurten kaupunkien opetuksesta vastaavat johtajat eivät kannata etäopetukseen siirtymistä
Taustalla on se, että rajoituksista päättävät eri tahot. Ravintolarajoitukset kuuluvat hallituksen päätäntävaltaan.
Päätökset etäopetukseen siirtymisestä tehdään puolestaan kunnissa tartuntataudeista vastaavassa toimielimessä.
STM voi kuitenkin antaa ohjeen etäopetukseen siirtymisestä tartuntatautilain perusteella.
Lue myös: Lapsiasianvaltuutetulta kovaa kritiikkiä etäkoululle: "Ikäryhmiin kohdistuvaa syrjintää"
Myös aluehallintovirastot voivat tehdä päätöksen koulutilojen sulkemisesta, jos se on tarpeen usean kunnan alueella.
– Kunta tai aluehallintovirasto voi sulkea koulutiloja, kun se on yleisvaarallisen taudin tai vaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä, kerrotaan avin sivuilla.