Syksy tulee - Tästä tunnistat laadukkaan heijastimen

Heijastin turvaa jalankulkijan näkyvyyden pimeässä. (LEHTIKUVA)
Kuva:LehtikuvaMTV3/Lehtikuva
Julkaistu 09.09.2013 12:36

Syksyn tullen jalankulkija tarvitsee taas heijastinta ulkona liikkuessaan. Harva kuitenkaan tietää, että turvallisen näkyvyyden taatakseen heijastimen tulee kuitenkin täyttää tietyt turvallisuusstandardit.

Liikenneturvakeskuksen mukaan vain joka toinen jalankulkija muistaa käyttää heijastinta. Varsinkin pimeällä autoillessa voivat sumu, sade ja huurtuneet ikkunat heikentää kuljettajan näkymää huomattavasti. Ilman heijastinta liikkuminen voi olla vaarallista myös valaistussa ja turvalliselta vaikuttavassa kaupunkiympäristössä. Liikenneturvakeskus muistuttaakin, että taajama-alueilla kuskin näkyvyyttä saattavat häiritä toisenlaiset tekijät, kuten esimerkiksi katu- ja mainosvalot sekä puiden varjot.

Siinä missä pimeällä tiellä kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä, voi heijastinta käyttävän jalankulkijan havaita jo 300 metrin päästä.

Näin tunnistat laadukkaan heijastimen

Heijastinta ostettaessa laadulla on väliä, sillä kaikki heijastimet eivät takaa yhtä tehokasta näkyvyyttä pimeässä. Liikenneturvakeskuksen mukaan heijastimien tulisi aina täyttää Euroopan Unionin henkilösuojain-direktiivin standardien vaatimukset, ja olla CE-hyväksyttyjä. Lisäksi heijastimessa tulisi lukea tyyppitarkastuksen suorittaneen laitoksen tiedot. Heijastimen mukana tulisi saada myös sen käyttöohjeet.

CE-merkintä myytävässä turvallisuustuotteessa kertoo valmistajan vakuuttavan, että kyseinen tuote täyttää sitä koskevien EU:n direktiivien vaatimukset, ja että tuote on läpikäynyt vaaditut tarkistukset. Selvitä siis, onko heijastimessa tarvittavat tiedot ja voit liikkua turvallisesti pimeässäkin.

Lähde: Liikenneturvakeskus

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle