Syyte: Naimisissa oleva minnesotalaisnainen pakotti 15-vuotiaat kiekkoilijat seksiin – "Voisitte olla lapsiani"

Naimisissa olevaa 38-vuotiasta minnesotalaisnaista syytetään kahden 15-vuotiaan jääkiekkoilijapojan pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, Star Tribune kertoo.

Kaksi 15-vuotiasta poikaa tapasi 38-vuotiaan Allison Schardinin matkattuaan Coloradosta Minnesotan Rosevilleen jääkiekkoturnaukseen.

Tarjoilija ja oopperalaulaja Schardin kertoi syytteiden mukaan pojille avio-ongelmistaan tavattuaan heidät Rosevillessä sijainneen hotellin porealtaassa 14. tammikuuta. Myöhemmin Schardin väitetysti kirjoitti yhdelle pojista Snapchatissa ja ehdotti tulevansa poikien huoneeseen, koska hänellä oli riitaa miehensä kanssa. Schardinin mies oli hakenut avioeroa hänestä 18. joulukuuta.

Schardin syytetysti tiedusteli poikien seksielämästä ja oli sen jälkeen kahden pojan kanssa seksiakteissa kolmannen teinin katsoessa tapahtumia.

Schardin, jolla on miehensä lisäksi kaksi lasta, oli St. Paul Pioneer Pressin mukaan ollut perheineen majoittuneena hotellissa tavattuaan kiekkoilijat. Lehti raportoi Schardinin kysyneen pojilta heidän ikäänsä, minkä jälkeen hän väitetysti sanoi, että "pojat olivat tarpeeksi nuoria, jotta he voisivat olla hänen lapsiaan".

– Kaksi poikaa sanoivat kokeneensa tulleensa painostetuiksi ja lopulta he kertoivat hänelle (Schardin), että hänen oli lähdettävä, St. Paul Pioneer Press kirjoittaa.

Schardin ilmestyi poliisin mukaan myöhemmin poikien jääkiekko-otteluun ja lähetti heille viestejä, kun he olivat palanneet Coloradoon.

Myönsi seksin

Schardin pidätettiin torstaina ja häntä syytetään poikien pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hänen on määrä saapua oikeuden eteen maanantaina.

Schardin on myöntänyt suudelleensa poikia ja olleensa seksuaalisessa yhteydessä heidän kanssaan.

Lue myös:

    Uusimmat