Syyttäjä Osmo Manninen ei tiedä, valittaako hän Joensuussa kesäkuussa kuolleen 4-vuotiaan tapauksessa hovioikeuteen.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tänään lapsen isäpuolen seitsemän vuoden yhdeksän kuukauden vankeustuomioon törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.
Lapsen äiti sai kolmen vuoden seitsemän kuukauden tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Syyttäjä oli vaatinut tuomioita murhasta ja taposta.
– Täytyy perustua tähän tuomioon syvällisesti ja sen perusteluihin, hän kertoi MTV Uutisille.
Syyttäjän mukaan tulos oli odotettavissa syytettyjen aiemman vapauttamisen vuoksi.
– Sinälläänhän ei ollut mitenkään yllättävä tämä lopputulos.
Lue myös: Joensuun 4-vuotiaan kuolema: Isäpuoli yli 7 vuodeksi vankilaan, äidillekin vankeustuomio
Syyttäjä kommentoi MTV Uutisille, että pitää rangaistuksia teosta melko ankarina, kun ottaa huomioon, että oikeus ei katsonut tekoja tahallisiksi.
– Sinällään nämä tuomitut rangaistukset ovat kohtuullisen ankarat. Sillä perusteella katsoisin, että törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomittu 7 vuotta 9 kuukautta on ihan kohtuullinen seuraamus, mutta täytyy sitä vielä harkita.
Pieni poika kuoli saatuaan isäpuolensa pahoinpitelyiden seurauksena palovammoja. Oikeus piti todennäköisenä, että tämä oli aiheuttanut vammat höyrymopilla.
1:49