Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin maanantaina ympäristöliike Elokapinan toimintaan liittyvää petossyytettä.
Syyttäjän mukaan Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistystä ja Allianssin asettamaa asiantuntijaraatia erehdytettiin antamaan noin 3 900 euron apuraha lainvastaisiin tarkoituksiin.
Petoksen tekoajaksi on merkitty kesä–elokuu 2021, ja siitä syytetään kahta ihmistä. Syyttäjän mukaan ensimmäinen heistä haki apurahaa Elokapinan toimintaan.
Toinen syytetyistä työskenteli Allianssissa. Syyttäjän mukaan hakija kertoi työntekijälle, että Syyskapina-mielenosoituksessa aiottiin jättää laajalla joukolla noudattamatta poliisin poistumiskäskyjä. Silti työntekijä päätti apurahan kohdentamisesta hakijalle, syyttäjä sanoo.
Elokapinan tiedotteessa hakija kiisti syytteen ja sanoi käyttäneensä apurahan hakemuksensa mukaisesti Elokapinan toimiston vuokraan ja julisteiden valmistamiseen.