Syyttäjä epäilee: Päästöskandaalin vuoksi hyllytetty Volkswagen-pomo sai lähes miljoonan euron bonuksen

0:47img
Mielenosoittaja keskeytti Volkswagenin tiedotustilaisuuden Genevessä vuonna 2016.
Julkaistu 24.04.2019 20:26

Ville Järveläinen

Volkswagenin päästöskandaalia tullaan puimaan vielä pitkään.

Volkswagenin kimpussa olevat saksalaissyyttäjät tutkivat parhaillaan, palkitsiko autovalmistaja johtajiaan, jotka oli jo hyllytetty päästöskandaalin vuoksi. 

Syyttäjien mielenkiinnon kohteena on erityisesti yksi sivuun sysätty johtaja, jonka nimeä ei kuitenkaan ole kerrottu julkisuuteen.

Volkswagenin kanta on pitkään ollut, että sen dieselautojen päästötesteissä huijaaminen oli muutaman yksittäisen insinöörin käsialaa, eikä konsernin johdolla ollut mitään tietoa vilunkipelistä.

Saksalaislehti Bild am Sonntag kertoo yhden skandaalin vuoksi hyllytetyn johtajan saaneen Volkswagenilta bonuksia yli 850 000 euron edestä vuosien 2016 ja 2018 välillä.

Yhteensä viisi entistä VW-pomoa odottaa tällä hetkellä mahdollisia rikossyytteitä. He ovat entinen toimitusjohtaja Martin Winterkorn, moottoreiden kehityksestä vastannut johtaja Hans-Jacob Neusser, voimansiirron kehityksen ykkösmies Jens HadlerHanno Jelden sekä osastonjohtaja Thorsten D. Neussers – yksi heistä lienee myös syyttäjien bonustutkinnan kohteena

Syyttäjien mukaan johtajat laiminlöivät velvollisuutensa ilmoittaa viranomaisille järjestelmällisestä päästöhuijauksesta. Heitä voi odottaa jopa 10 vuoden vankeustuomiot.

Volkswagenin mukaan yhtiön asianajajat olisivat neuvoneet olemaan hiljaa päästöhuijausohjelmistosta, sillä ei ollut täysin varmaa, oliko se laiton.

Yhtiö ei kertonut siihen kohdistuneista epäilyistä sijoittajilleen, koska uskoi mahdollisten sakkojen jäävän alle 150 miljoonaan euroon. Tähän mennessä päästöskandaali on tullut maksamaan Volkswagenille noin 30 miljardia euroa.

Lähde: Automotive News Europe

Tuoreimmat aiheesta

Autot