Syyttäjä vaatii vähintään yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta 28-vuotiaalle miehelle taposta Oulun Meri-Toppilassa.
Syyttäjän mukaan mies iski toista miestä puukolla yhdeksän kertaa. Poliisi on epäillyt, että henkirikoksen motiivi liittyi huumeisiin. Rikos tapahtui kesäkuussa.
Syytetty kiistää syytteen taposta. Hän katsoo syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. Mies myöntää lyöneensä uhria puukolla yhdeksän kertaa ja aiheuttaneensa tämän kuoleman, mutta hänen mukaansa hänen tarkoituksensa ei ollut tappaa. Syytetyn mukaan uhri hyökkäsi häntä kohti ja hän puolustautui.
Käräjäoikeudessa syytetty kertoi tavanneensa uhrin huumekauppojen merkeissä. Puukotukseen johti hänen mukaansa se, että uhri petti häntä kaupoissa.
– Ensimmäisessä kaupassa minä myin amfetamiinia ja hän maksoi minulle leikkirahoilla 200 euroa. Toisessa kaupassa hän myi minulle amfetamiinia 10 grammaa. Otin huumeet, mutta jätin maksamatta.
– Kolmannessa kaupassa minä ostin häneltä amfetamiinia, mutta hän antoikin minulle panimosokeria.
Puolustus on pyytänyt psykiatrista lääkärinlausuntoa syytetyn mielentilan tutkimisen tarpeellisuudesta.