Syyttäjä: Niko "Cobra" Ranta-ahon asiakkaana oli myös poliisi – Kehonrakentaja osti "roinaa" kymmenillä tuhansilla suoraan rikollisryhmältä

poliisi doping
Poliisimies on tunnettu kehonrakennuspiireissä.
Julkaistu 06.02.2020 15:01
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Helsinkiläispoliisille vaaditaan yli kahden vuoden vankeusrangaistusta tämän hankittua Niko Ranta-ahon Suomeen junailemia dopingaineita kymmenillä tuhansilla euroilla. Kehonrakennuspiireissä tunnettu virkamies piti myynnissä järkyttäviä määriä "roinaa".

3:40img

Laajaa dopingvyyhteä puitiin jälleen tänään. Käsittelyssä oli vyyhdin purkautumisen aloittanut puukotus Vuosaaressa.

Vangittu poliisimies on pitkän linjan kehonrakennuksen harrastaja, joka on osallistunut aktiivisesti myös lajin kisoihin. Hän ollut myös julkisuudessa kehonrakennusharrastuksensa myötä.

Syyttäjän mukaan miehen rötöstely oli alkanut vuonna 2017 päättyen viime vuoden tammikuuhun.

Dopingaineita käytetään esimerkiksi kehonrakennuspiireissä tulosten parantamiseen. Juttu jatkuu videon jälkeen.

8:39img

Kymmenillä tuhansilla euroilla dopingia

Ainemäärät olivat isoja, ja niiden arvo suuri. Poliisimiehen kotiosoitteesta takavarikoitiin yli 26 200 euron arvosta dopingaineita ja tämän pukukaapista kuntosalilta lisäksi aineita runsaalla 2600 eurolla.

Poliisin laskelmien mukaan takavarikoidut aineet olisivat riittäneet yhteensä 275 käyttöjaksoon. Käyttöjaksolla tarkoitetaan määrää, jota yhteen "kuuriin" käytetään. Yhteensä hänen syytetään myyneen aineita yhteensä ainakin 35 000 euron hintaan.

Lue myös: Kehonrakennuspiireissä tunnettu poliisimies pidätettiin virasta – epäillään törkeästä dopingrikoksesta, joka kytkeytyy laajaan rikosjuttuun: "Valtava kokonaisuus"

Poliisimiehen myyntivalikoimaan kuului muun muassa testosteronia, anabolisia steroideja, kasvuhormonia. Lisäksi tällä oli kaupan tuhansilla euroilla lääkeaineita, jotka liittyvät kehonrakennukseen.

Syyttäjän mukaan miestä itseään halutaan kuulla todistelussa liittyen aineiden hankintaan, myyntiin, määrään ja hintoihin.

Syyttäjä pitää miehen toimia törkeinä, koska aineita oli paljon, niillä tavoiteltiin huomattavaa taloudellista hyötyä, se oli kestänyt pitkään, se oli suunnitelmallista ja aineita oli levitetty useille henkilöille. Syyttäjä ei näe asiassa mitään lieventäviä asianhaaroja.

Syyte: Suora yhteys järjestäytyneeseen rikollisryhmään

Poliisimiehellä ei ollut tietoa aineiden alkuperäisestä lähteestä, vaan oli saanut ne ryhmältä, jota poliisi kutsui esitutkinnassa "Järvenpään porukaksi".

Syyttäjän mukaan poliisimies oli tilittänyt aineista saadut rahat yhdelle miehelle, joka oli välittänyt ne eteenpäin toiselle.

Tämä aineiden hankkija poliisin esitutkinnan perusteella oli ollut yhteydessä Ranta-ahoon, vaikka tiesikin tämän ainoastaan viestisovelluksissa käytetyn nimimerkin "Cobra" perusteella. Esitutkinnan perusteella myös Janne Tranbergilla oli todennäköisesti osuutta ryhmän toimintaan.

Jo poliisimiehelle aineita myyneen henkilön syytetään tehneen rikoksen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa, joka oli sotkeutunut myös huumaavien lääkkeiden kauppaan. Poliisimies oli siis syyttäjän mukaan dopingkaupoissaan suoraan yhteydessä huumekauppaa tekevään järjestäytyneeseen rikollisryhmään.

Lue myös: Kokonaiskuva valkeni viimein: Näin Ranta-ahon ja Tranbergin johtamaksi epäilty huumeliiga toimi

Ranta-ahon uskotaan uhanneen velallisen henkeä

Poliisi uskoo, että aineet toimitettiin Suomeen ainakin erään vantaalaisen yrityksen rahtiterminaaliin, johon toimitettiin myös huumausaineita. Nämä rahdit olisi siirretty sivuun niiden noutamista varten. Aineet olisi kätketty lisäravinnepurkkeihin.

Dopingkauppa ei ollut helppoa, ja eräiden kauppojen myötä dopingaineiden maahantuonnista vastannut henkilö oli velkaantunut.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan häneen oli oltu suoraan yhteydessä salatuin viestein ja uhattu, että häneltä "lähtee henki", jos kymmenien tuhansien eurojen velkaa ei hoideta. Mies lupasi lyhentää velkaa ottamalla myyntiin lisää dopingaineita.

Aineet poliisimiehelle toimittaneelle miehelle vaaditaan yli viiden vuoden vankeusrangaistusta. Tämän yläpuolella olleelle nokkamiehelle syyttäjä vaatii 13 vuoden vankeutta.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi