Syyttäjä on nostanut syytteet Helsingin Lehtisaaressa huhtikuussa tapahtuneesta henkirikoksesta. Taposta syytetään vangittuna ollutta 32-vuotiasta miestä.
Surma-asunnon omistajaa syytetään pelastustoimen laiminlyönnistä ja ampuma-aserikoksesta. Syyttäjän mukaan 34-vuotias nainen oli henkirikoksen aikaan paikalla. Hän ei syytteiden mukaan kuitenkaan osallistunut tekoon. Taposta epäilty 32-vuotias mies on naisen aviopuoliso.
Syyttäjän mukaan henkirikos tehtiin ampumalla.
Myös 34-vuotias nainen oli aiemmin tutkintavankeudessa taposta epäiltynä, mutta hänet vapautettiin näiltä osin esitutkinnan aikana.
Nainen ei ennättänyt olla vapaalla kauaa, sillä hänet otettiin pian vapautumisensa jälkeen uudestaan kiinni uusista rikoksista epäiltynä.
Syyttäjän mukaan naista vastaan on nostettu syytteet myös kyseisistä rikoksista. Syytteissä on kyse viime tammikuussa tehdyiksi epäillyistä törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta.
Taposta syytettyä miestä syytetään samoista rikoksista. Lisäksi rikoksista on saanut syytteen kolmas henkilö, joka ei syyttäjän mukaan liity henkirikokseen.
Rikosvyyhtiä puidaan Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuun lopulla kahtena päivänä.
Syytteen mukaan henkirikos tapahtui 14. huhtikuuta. Henkirikoksen uhriksi joutui 27-vuotias mies, jonka uskotaan olleen kuolleena asunnossa useamman päivän ajan.
Henkirikos tuli poliisin tietoon, kun surma-asunnosta soitettiin hätäkeskukseen. Poliisi ei esitutkinnan aikana kertonut, kuka ilmoituksen teki.
Henkirikos tapahtui Helsingin Lehtisaaren arvoalueella. Naapuruston mukaan surma-asunnossa vietettiin levotonta elämää jo ennen rikosvyyhtiä.