Täältä on lyhin yhteenlaskettu matka kaikkiin suomalaiskoteihin – vierailimme Suomen väestöllisessä keskipisteessä

Suomen väestöllinen keskipiste sijaitsee Hauholla – tätä se tarkoittaa 3:23
Tältä näyttää Hauholla, Suomen väestöllisessä keskipisteessä. Katso Viiden jälkeen -ohjelman raportti paikan päältä!

Nykyisin Hämeenlinnaan kuuluva Hauho ei ole monelle suomalaiselle tuttu, vaikka onkin suosittu mökkipaikkakunta. Sillä on kuitenkin merkittävä rooli Suomen väestökehityksen kannalta.

Suomen väestöllinen keskipiste on sijainnut Hauholla vuodesta 1995 lähtien. Väestöllisellä keskipisteellä tarkoitetaan sitä kohtaa, jossa yhteenlaskettu mitta kaikkien suomalaisten koteihin on lyhin.

Väestöllinen keskipiste liikkuu kohti etelää noin kilometrin vuositahtia. Vuodesta 1985 lähtien väestöllinen keskipiste on liikkunut reilut 30 kilometriä etelään. 

Osalle hauholaisia keskipiste on merkittävämpi kuin toisille.

– Ei siitä joka päivä kahvipöydässä puhuta, mutta halutaan täällä vieraileville tuoda esille. Olemme siitä kuitenkin ylpeitä ja sen liikkeitä seurataan, sanoo Hauho-seuran puheenjohtaja Jouni Lehtonen.

En olisi edes muistanut, jos et olisi maininnut. Ei todellakaan ole yleinen puheenaihe, tokaisee Eija Kolehmainen.

Väestöllisen keskipisteen liikkeistä muistuttavat muutama eri puolille Hauhoa pystytetty muistolaatta. Nykyinen keskipiste sijaitsee keskellä metsää.

– Ollaan käyty katsomassa merkkiä ja, kun kavereita käy kylässä niin käydään katsomassa ja mainitaan asiasta, sanoo 30 vuotta Hauholla mökkeillyt Raija Flinkman.

Tulevaisuuteen suhtaudutaan toiveikkaasti

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lokakuinen torstai-iltapäivä on Hauhon kylän raitilla varsin rauhallinen. Pääkadun varrella toimii ruokakauppa, pari lounasravintolaa ja muutama muu palvelu.

Erityisen innoissaan paikalliset ovat upouudesta ulkona sijaitsevasta postiautomaatista, joka mahdollistaa pakettien noutamisen myös kaupan aukioloaikojen ulkopuolella.

Kesäisin idyllisen maalaispitäjän Hauhon väkiluku moninkertaistuu mökkiläisten myötä. Paikalliset suhtautuvat tulevaan valoisin mielin.

– Väestökehitys on laskeva, mutta toki tänne muuttaa uuttakin väkeä. Mökkiläiset tuovat oman lisänsä ja puitteet ovat kunnossa hyvälle tulevaisuudelle, Lehtonen sanoo.

Hauho-seuran puheenjohtaja toivoo parannuksia erityisesti tieverkostoon, julkiseen liikenteeseen ja lisää työpaikkoja.

– Tämä on varsinkin talvella nukkuva kylä, kun ei ole mökkiläisiä. Palveluita ei oikein ole. Toivon vähän vireyttä, lisää Flinkman.

Samoilla linjoilla on myös Hauholla syntynyt ja sittemmin paluumuuttanut Kolehmainen.

– Nykyään on vähän unelias paikka. Ehkä jossain vaiheessa tulee taas enemmän porukkaa, kun kyllästytään kaupunkilaiseen menoon.

Tilastokeskus julkisti uuden väestöennusteen, joka ulottuu vuoteen 2075 saakka. Mikä on tuolloin syntyvien lasten eliniänodote? Entä miten maahanmuutto vaikuttaa Suomen väestökehitykseen? Katso video alta!

Kasvaisiko Suomen väestömäärä yhtään ilman maahanmuuttoa? 9:40
Kasvaisiko Suomen väestömäärä yhtään ilman maahanmuuttoa? 

*Muokattu kello 19.56: Muutettu Hauho-seuran puheenjohtajan sukunimi. Alun perin jutussa luki Jouni Leinonen, kun todellisuudessa puheenjohtajan nimi on Jouni Lehtonen.

Lue myös:

    Uusimmat