Edmonton Oilers varmisti paluunsa NHL:n finaaleihin 18 vuoden tauon jälkeen voittamalla Suomen aikaa maanantaiaamuna kotikentällään Dallas Starsin niukasti 2–1 ja lännen finaalit 4–2. Kuudennen ottelun puhuttanein hetki oli Oilersin supertähtikapteenin Connor McDavidin taiteilema 1–0-osuma avauserässä.
McDavid harhautteli ylivoimalla itsensä laidasta keskustaan tavalla, joka jätti Miro Heiskasenkin avuttomaksi
– Yritin päästä laidasta keskelle, ja tuo oli minusta paras tapa siihen. Yritin vain saada kiekon verkkoon, McDavid muisteli maalia sarjan verkkosivuilla.
Maalin syöttäjä ja McDavidin aisapari, saksalainen Leon Draisaitl on saanut hämmästellä ketjukaverinsa taituruutta jo vuositolkulla.
– Kiva harhautus. En tiedä, mitä sanoisin. Hän tietää ajatukseni. Tuohon kykenee vain yksi pelaaja, Draisaitl sanoi.
Stars laukoi peräti 35 kertaa, mutta ei paineistuksesta huolimatta onnistunut maalinteossa kuin kerran. Oilersin alivoima on tiivistynyt entisestään, sillä se on pitänyt nollat jo 28 kertaa peräkkäin.
– Olemme pystyneet sinetöimään voitot isoissa otteluissa. Se ei ole aina ollut kaunista, mutta lopulta vain tulos ratkaisee. Annoimme joitakin maalipaikkoja, jotka olisimme halunneet välttää. Jätkät kuitenkin uhrautuivat blokkaamalla laukauksia ja "Stu" torjui loistavasti, McDavid sanoi viitaten peräti 34 kertaa torjuneeseen Stuart Skinneriin.
Ottelun painopisteestä kertoo sekin, ettei Dallas-vahti Jake Oettinger torjunut kuin kahdeksan kiekkoa.
Dallasin kaikki suomalaispelaajat jäivät vaille tehomerkintöjä uurastamisesta huolimatta. Yli puoli tuntia kuudennessakin konferenssifinaalissa ahkeroinut Miro Heiskanen on tässä vaiheessa jääajassa mitattuna pudotuspelin työllistetyin pelaaja 505 peliminuutillaan. Toiselta sijalta löytyy Heiskasen pakkipari Esa Lindell 446 minuutilla.
Stanley Cupin loppuottelut Floridan ja Edmontonin välillä käynnistyvät Suomen aikaa sunnuntaiaamuna Panthersin kotijäällä. Joukkueiden välinen maantieteellinen etäisyys on 4089 kilometriä. Kyseessä on NHL:n ja pohjoisamerikkalaisen ammattiurheilun historian pisin välimatka kahden finaalijoukkueen välillä.
McDavidin osuma ja ottelun kaikki maalit katsottavissa artikkelin videolta.
Juttua muokattu kello 9.29. Lisätty maininta joukkueiden maantieteellisestä etäisyydestä.